Heinäkuista tarinaa

Posted on

FM Mauri Junttila

 

Meillä on suomenkielessä tuokin erikoisuus, että sanat heinäkuu ja heinä muistuttavat toisiaan. Verrataanpa nyt keskenään, vaikka vastaavia englantilaisia tai ruotsalaisia sanoja!

Heinäkuu on meillä lämpimimmän vuodenajan ajanmäärite ja heinä on meillä kaikkien tuntema ruohomainen kasvi. Se on ollut esimerkiksi hevosten ja muun karjan rehua kautta aikain. Heinä on nykypäivien pihanurmikoissakin tärkeä kasvi.

Suomessa arvellaan heinäkuu nimen tulleen kesäisistä heinäin korjuutöistä, heinätöistä. Heinätyöt olivat ennen jokapäiväisen elämisemme ja toimeentulomme kannalta elintärkeitä töitä. Heinäin korjuut olivat niin merkittäviä, että antoivat nimen kesäiselle kuukaudelle.

Kaukaiset esi-isämme alkoivat käyttää hevosia apuna esimerkiksi liikkumiseen paikasta toiseen. Kaupungeisssakin hevoset olivat tärkeitä liikkumisen apuvälineitä vielä kaukana 1900-luvulla, ennen kuin autot ja sähkövoimalla toimivat raitiovaunut syrjäyttivät ne.

Hevoset olivat välttämättömiä ja tärkeitä monissa maatalojen töissä ennen traktoreita. Hevosilla tehtiin Suomelle tärkeitä metsätöitä vielä kaukana 1900-luvulla. Hevosia oli monissa teollisuustöissä ennen sähköistymistä tai vesivoiman hyödyntämistä.

Sen voi uskoa, että tärkeitä olivat heinäkuiset heinätyöt vanhan ajan ihmisille. Kysyntää on ollut kautta aikain heinäkuussa korjatuilla heinillä. Hevoset syövät heinää. Ravinnoksemme maitoa lypsävät lehmät syövät heinää. Lampaat, tärkeät villantuottajat syövät ravinnokseen heinää. Tärkeitä olivat ennen esimerkiksi Porkkalanniemellä tai Sipoossa kasvatetut heinät ja kauranjyvät Helsingin hevosille.

Voidaan uskoa, että esimerkiksi jo kivikauden metsästäjä/kalastaja esi – isät keräsivät luonnonheinää hiekkaisten järvenranta asuinkuoppainsa pehmikkeeksi sekä suojaksi kylmyyttä vastaan. Ehkä, he myös pureskelivat, söivät joidenkin heinälajien varsia ja juuria ravinnokseen, kun metsän riistaa ja pyyntikaloja saatiin vain heikosti?

Saattoivat kivikauden ihmiset tietää laittaa heinää nahkaisten vaatteidensa sisälle suojaamaan kylmyydeltä? Heinää on hyödynnetty pukeutumisessa. Lapinmaan ihmiset käyttivät jalkineissaan kesällä korjattua heinää sukkien sijasta. Esimerkiksi eräs vanha sananlausahdus kertoo, että Pohjois – Pohjanmaan ”muhoslaiset ovat leveitä kulkijoita. Heillä oli kolmet housut päällekkäin ja heiniä joka välissä!”

Heinätyöt ajoittuvat heinäkuulle. Heinänkorjuutöiden aloittaminen ei ole ollut tarkkaan tiettyyn päivään sidottua. Se on ollut kravun kääntöpiirin yläpuolisessa pitkänomaisessa Suomessa paikkakuntakohtaista. Esimerkiksi Varsinais-Suomessa heinäin niitot, seivästämiset ja korjuutyöt alkoivat varhaisemmin kuin Lapinmaan kemiläisillä, kittiläläisillä, kuivaniemeläisillä tai sodankyläläisillä. Vanha kansa puhui ennen esimerkiksi heinä-Maariaasta tai Hermannilta heinään. Ne olivat olleet eräitä heinätöihin liittyneitä ajanmääritteitä vuodenkierrossa.

Heinätöiden aloittamisessa tärkeintä osaa näytteli heinänkasvustojen kehittyminen korjuukuntoon. Toisinaan, lämpiminä kesinä heinätöihin päästiin jo varhain suuresssa osaa maata, jopa kohta juhannukselta. Kylminä, monien runsaiden sateiden kesinä heinänkorjuutyöt saattoivat venyä syksyyn.

Kautta aikain heinäinkorjuuta tarkasteltuna, heinätöiden kiireisin ja sadonkorjuussa tuottoisin kausi on aina ajoittunut heinäkuulle. Heinäkuun poudat ovat olleet parasta heinänkorjuu aikaa. Toisina kesinä on saattanut olla tosi hyviä heinäpoutia ja pitkään. Onnistuakseen, saadakseen laadukasta heinää, heinänteko tarvitseekin poutasäitä.

Elimme tuhansien vuosien ajan talonpoikaisissa yhteisöissä, joissa kesällä kuivatut heinät olivat tärkein osa karjan rehua. Hevoset, joilla tehtiin maatalojen työt tai jotka kuljettivat meitä paikasta toiseen, ennen autoja, polkupyöriä ja mopedeja. Niiden vanhojen aikojen hevoset rouskuttelivat suuret määrät heinää talleissaan. Lehmät joiden maidosta valmistamme juustoa ja kirnuamme voita, syövät kesällä kerättyä ja niitettyä heinää. Lehmäin maidosta keitämme myös makoisan juhannusjuustokeiton, kainuulais-/pohjoispohjalaisen makian juuston, punaisen heran. Lampaat joiden villoista kudomme tärkeitä lapasia, sukkia ja villapuseroita kylmyyttä vastaan, tuottavat villaa heinäin antaman ravinnon voimalla.

Heinätyöt ovat aina olleet säiden armoilla, jos yleensä mikään työ on. Jo, yökaste ja korjuuuajalle sattuneet ilmojen korkeat kosteusprosentit alkavat homehduttaa, pilaannuttaa heinää. Kun, heinää aletaan korjata, sitä niitetään poudalla. Hyvää sekin, jos heinä ehtii kuivua kedolla ennen seipäille hankoamista. Kun, seivästetyt heinät saavat kuivua lisää seipäillä hyvissä poutasäissä, niin hyväähän sekin on. Suotavaa tietysti on sekin, että heiniä talvisuojiin eli latoihin kerätessä on edelleen poutaa.

Viikatteilla katkaistaan heinät niittyiltä

Tärkein väline heinänkorjuutyössä on kautta aikain ollut viikate. Maalla oli ennen paljon hyviä seppiä, mutta päteviä viikateseppiä oli vain muutama pitäjää kohden. Hyvä viikate kesti pieniä kolhaisuja kiviin ja sitä ei tarvinnut hioa jatkuvasti. Pätevä seppä taisi takomansa viikatteen karkaisun, että siitä tuli juuri sopivan hyvä työkalu.

Viikatteiden valmistaminen oli merkittävä seppiä työllistävä kotiteollisuuden muoto. Ennen Suomessa oli todella paljon perheviljelmiä. Niissä perhe suoriutui kaikista talon töistä. Eräänä lukuna voi esittää, että taloa kohden hankkivat ennen heinäntekoa puolenkymmentä viikatetta pitäjän viikatesepältä. Samoja viikatteita käytettiin myös elonkorjuutyössä. Oli myös suurtilallisia, joiden heinäpelloilla niitti, seivästi ja keräsi heiniä latoon palkattua työväkeä. Heille tarvittiin myös paljon uusia viikatteita.

Puinen harava oli tärkeä heinätöissä. Siinä oli varsi ja lapa puisine piikkeineen. Haravia tehtiin taloissa talvisina puhdetöinä, mutta oli myös kyläläisiä, jotka tekivät niitä suuret määrät myyntiin. Heinähangot olivat myös puisia ennen rautaisia.

Heinätyöt ja heinäin kokoamiset olivat tärkeitä töitä. Niiden onnistumisen kannalta oli tärkeää ruokkia hyvin heinäväki. Talon läheisyydessä heinätöitä tehneet kävivät syömässä kunnolla ja vahvasti pirtin pitkän pirtin pöydän ääressä. Kauempana niityillä olleille vietiin maittavaa ja ravitsevaa ruokaa pelloille. Kahviakin joivat ihmiset jo kauan sitten. Ehkä sitä sai juoda heinäväkikin jo melko kauan sitten? Kahvia oli ollut nautittavana Ruotsi-Suomessa jopa 1600-luvun lopusta saakka.

Kaukaisilla syrjämaillä heinätöissä kulkeneet ja niittykämpissä yöpyneet ottivat talosta mukaansa ruokaa. Osalla heistä oli ollut mukana onkivälineitä kokeilla kalaonnea lähipuroista, – lammista. Niittykämppä saattoi olla hirsistä tehty, jonka nurkassa oli kivikasa, jossa voitiin pitää tulta keittämistä varten. Savua saatiin ulos puusta tehtyä savutorvea myöten. Mutta, useimmiten he yöpyivät syrjäniittyjensä ladoissa tai vain pelkällä kedolla maaten pusero tai takki harteille peitoksi heitettynä.

Savolaiseksi perinneruuaksi mielletty kalakukko kehittyi kaukaisten syrjäniittyjen niityväen ruuaksi. Siinä on mukana tärkeimpiä ruoka aineita: leipäainesta, kalaa, silavanviipaleita tai pieniä lihapaloja. Sen säilyvyys oli myös ollut kohtalainen, sen kypsennyksen takia. Kalakukkoa oli ruokana paljon laajemmilla alueilla kuin Savo.

Voi oli myös tärkeä ruoka-aine niittyväelle. Se säilyi syrjäniityllä härskiintymättä matalassa maakuoppassa. Piimä säilyi myös maakuopassa hyvänä muutamia päiviä.

Erinomainen pohjoispohjalaisten niittyjuoma oli sahti. Sen valmistaminen vaati hyvää taitoa ja erityisosaamista. Pohjalaisten sahdissa oli alkoholiprosentteja vain 0 prosenttia, vaikka se oli valmistettu samoista aineista kuin päihdyttävä olut tehdään. Eivät heinämiehet siitä lainkaan humaltuneet, eivätkä krapulaa sairastaneet.

Ihmiset keräsivät luonnonheinää esimerkiksi vetisiltä heinää kasvavilta suoniityiltä. Toisinaan heillä oli siellä kannattavat suokengät jaloissaan. He kantoivat heiniä selässään ns. ”takkavitoilla” eli nuoresta puusta tehdyillä vitsaksilla pieninä kasoina. He keräsivät heinää pieniin harvaseinäisiin hirsilatoihin tai varastoivat heiniä suuriin heinäsuoviin. Talvella rekikelien aikaan niitä ajettiin kotiin karjan käytöön.

Heinä, mitä he keräsivät karjan rehuksi niityiltään, luonnonlaitumiltaan ja soilta oli tuhansien vuosien ajan ollut pelkkää luonnonheinää. Mukana niissä oli ketojen ja niittyjen kukkia. Monet kuivatut kukat ovat eläinen ravinnoksi soveltuvia.

Aikanaan kaikkialle Suomeen levinnyt satoisa, tuottava heinäkasvi timotei jalostettiin Yhdysvalloissa 1700-luvulla. Suomessa timoteitä eli kylvöheinää kasvoi pellolla yksistään kylvöheinänä, mutta myös apilaan sekoitettuna. Timotein tulon myötä suomalaisisäntien peltojen ja niittyjen heinäsadot suurentuivat huomattavasti entisiin vaatimattomiin ketojen ja niittyjen luonnonheinäsatoihin verrattuna.

Lähtitä:

https://www.k-maatalous.fi/asiakasohjelmat/viljelyohjelma/nurmen-viljely/kuivaheina/

http://www.maaseutumedia.fi/yleisimmat-keraajakasvit-ja-peitekasvit/

http://www.jarki.fi/fi/perustietoa-kasvilajeista

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hein%C3%A4

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hein%C3%hioaA4laatikko

https://fi.wikipedia.org/wiki/Timotei

http://itsenaisyys100.fi/viljantuonnin-vapautuminen-ja-metsan-arvonnousu-muuttivat-maataloutta/#more-info-601

http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/maaseutuhistoria/voimakkaan_taloudellisen

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hevonen

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lammas

https://fi.wikipedia.org/wiki/Nauta

http://www.paulig.fi/inspiroidu-opi/kaikki-kahvista/kahvin-historia

heinä peltoa etelä-suomessa

heinä peltoa etelä-suomessa

timotei on satoisa heinäkasvi

timotei on satoisa heinäkasvi