Vuotuisjuhla juhannus

Posted on

FM Mauri Junttila

Juhannus on keskikesällä. Se on valoisimman vuodenajan, yöttömän yön juhla. Juhannus sijoittuu kesäpäivänseisauksen

lähelle.

Juhannuksen vieton perinteet ovat vanhat. Ne ovat ikiaikaiset. Sillä on perinteitä ei-kristillisisestä kansanperinteestä ja kulttuurista. Keskikesän juhlan juhannuksen alkuperä on uskoaksemme tiukemmin ei-kristillisessä perinteessä ja tapakulttuurissa.

Keskikesän juhlaa juhlivat jo ikiaikojen luonnonuskontojen esi-isämme. He juhlivat sitä tuhansia vuosia sitten. He eivät juhlineet sitä juhannus-nimisenä keskikesän juhlana. On nähty, että muinaisaikainen keskikesän juhla oli ollut Ukonjuhla niminen. Juhannus nimi vakiintui keskikesän juhlan nimeksi vasta myöhemmin kristinuskon vahvistumisen myötä marttyyrinä kuolleen Johannes Kastajan mukaan.

Sitä on tapahtunut aikojen saatossa, että vuodenkierrossa huomattavat alkujaan ei – kristilliset ikivanhat juhlat, ovat kristinuskon vakiintumisen myötä alkaneet vaikuttaa alkuperältään kuin kristillisiltä vuotuisjuhlilta. Nykyiset viettämämme kristilliset vuotuisjuhlat ovat ajan myötä sijoittuneet ei-kirkollisten vuotuisjuhlien paikoille. Niistä voidaan mainita esimerkkeinä vuodenkerrossa vastakkaisille puolille sijoittuvat joulu ja juhannus.

Perinteet juhannuksesta raamatunhistorian Johannes Kastajan muistopäivänä ovat myös vanhoja länsimaiden kristillisissä kulttuureissa ja myös ortodoksien laajoilla, väkirikkailla alueilla. Kun, puhutaan raamatunhistorian henkilöistä Jeesuksesta ja Johannes Kastajasta, silloin liikutaan parin vuosituhannan takaisesssa ajassa. Jeesuksen syntymän ajasta puhutaan ajanlaskun alkuna – vuotena nolla.

Vuotuisjuhla juhannuksen perinteinen paikka on 24.6. Esimerkiksi Norjassa, Virossa, Latviassa juhannus on vieläkin vanhalla paikallaan. Suomessa juhannusta on vietetty vuodesta 1955 alkaen aikavälille 20.6. – 26.6. sijoittuvana lauantaina. Sama käytäntö on myös naapurimaassa Ruotsissa. Päivä ennen juhannuspäivää on juhannusaatto. Se on aina perjantaina, joka osuu vuodenkierrossa 19.6. ja 25.6. väliselle ajalle.

Juhannuksen ikiaikaisia nimiä tiedetään olleen Ukonjuhla eli luonnonuskontojen ajan tärkeimmän, kaikkien jumalan, Ukko ylijumalan juhla. Pohjoismaisiin kulttuureihin rinnastaen Suomessakin puhutaan mittumaarista (midsommar). Nimi uskoaksemme viittaa keskikesään ja keskikesän juhlaan.

Juhannus on ollut monille vain Jussi. Joku saattoi jutella kaverilleen, että ”säät olivat sellaiset Jussina”. Tai, ”että se muistaakseni tapahtui toissavuoden Jussina”. Juhannus on tosin meidän päivinämme harvoin Jussinpäivänä. Se hiukan häiritsee puhua juhannuksesta Jussina. Juhannus on ollut jo kauan lauantaisin. Juhannusta on vietetty jo vuodesta 1955 vakiintuneena tapana 20.6. – 26.6. sijoittuvana lauantaina

Tänään juhannus sanan uskotaan tulleen marttyyrinä kuolleesta raamatunhistorian henkilöstä Johannes Kastajasta. Kristillisen kirkon kirkkokunnat viettävät juhannusta Johannes Kastajan muistopäivänä.

Johannes Kastajalle omistetuista juhlista Suomessa säilyi uskonnon reformaation jälkeen erillisenä pyhäpäivänä Johannes Kastajan syntymäpäiväksi julistettu päivä eli juhannus 24. kesäkuut (suomalaisessa almanakassa Jussin nimipäivä). Sitä arvellaan, eri näkemysten mukaan vietetyn kristinuskokulttuureissa 400 – luvun alkupuolelta lähtien. Vakiintunut ajankohta sille oli puoli vuotta ennen joulua. Se perustuu Luukkaan evankeliumin jakeisiin 1:26 ja 1:36.

Kristillisen kirkon perustan Jeesuksen edelläkävijä ja hänen tiensä valmistaja Johannes Kastaja syntyi puoli vuotta ennen Jeesusta. Johanneksen nimi merkitsee ”Jumala on armollinen”. Johannes julisti Jumalan armollista hyvyyttä, pelastusta ja syntien anteeksiantamusta. Joissakin kirkkokunnissa esimerkiksi ortodoksisessa, vietetään myös Johanneksen mestauspäivää 29. elokuuta.

Uskotaan, että muinaisilla Kalevalan kansan runonlaulajien laulumailla, Vienassa ja muualla Itä-Karjalassa keskikesän juhlaa kutsuttiin ennen vanhaan pitkään Ukon eli Ukko ylijuman juhlaksi. Sitä juhlittiin maallisessa kulttuuri- ja tapaperinteessä Ukon juhlana. Sitä juhlittiin siten, kunnes kristinuskon vakiintuessa keskikesän juhlaa alettiin sanoa juhannukseksi. Tämän päivän kaupallisen matkailu- ja tapakulttuurin myötä entisiä Itä-Karjalan, Kalevalan kansan laulumaiden perinnetapoja vaalitaan sovussa kera kristinuskon tuomien kulttuuriperinteiden sekä tapojen myötä nykyisin.

Keskikesän juhlaa juhlittiin ja vietettiin jo ikiaikaissa luonnonkulttuureissa kokoontumalla luonnonkauniitten järvien ja jokien äärille sekä rannoille eväiden, ja erityisesti juhlatilaisuutta varten pannun vahvan oluen kanssa. Ukon kunniaksi juotiin runsaasti olutmaljoja ”Ukon maljoja”.

Juhannus on meillä myös Suomen lipun päivä ja yleinen liputuspäivä. Muista liputuspäivistä poiketen liputus alkaa jo aattoiltana kello 18.00 ja se jatkuu yön yli yhtäjaksoisesti juhannuspäivän iltaan kello 21.00 saakka. Usein juhannuksena liputtavat hekin, jotka eivät juuri liputa kaikkina liputuspäivinä. Tavanomaisesti juhannukseen liittyvissä kertomuksissa, tarinoissa, postikorteissa ja kuvissa on kauniisti ja ylväästi liehuva sinivalkoinen Suomen lippu.

Juhannus oli ennen ollut myös tärkeä hedelmällisyysjuhla. Arvellaan, että vanhoina aikoina juhannusta vietettiin merkittävästi ihmisten, kuin peltojen ja karjankin hedelmällisyyden lisäämiseksi. Vanhoissa kulttuureissa juhannuksena tehtiin taikoja. Tunnetuimpia niistä olivat erilaiset lemmentaiat. Juhannuksen taioilla pyrittiin esimerkiksi takaamaan naimaonni, näkemään tuleva puoliso tai saamaan haluttu henkilö puolisoksi.

Enteiden katsomiselle juhannuksen nähtiin myös olleen suotuisan ajan. Katsottiin myös sekä säitä, satovuotta että karjaonnea. Kaikenlaiset mystiset tapahtumat olivat luonteenomaisia juhannusyölle. Saniaiset saattoivat kukkia juhannusyönä. Aaveet vaelsivat ja keskiyöllä jopa kaivovesi saattoi muuttua viinaksi.

Vuoden pisimpiä päiviä juhannusviikolla kutsuttiin ennen pesäpäiviksi, siksi koska aurinko on silloin kuin pesässään. Sen päivittäinen kierto käy korkeimmalla kohdalla. Aurinko näyttää viipyvän pesässään joitakin päiviä siksi, kunnes auringon liikerata alkaa taas alentua ja laskea. Päivät alkavat uudelleen lyhentyä.

Vertauksena voidaan mainita, että vuoden lyhyimpiä eli joulunajan päiviä kutsuttiin myös pesäpäiviksi. Auringolla voi siis tulkita olevan kaksi pesää, joiden välillä vuodenkierto tapahtuu. Pesäpäivinä tapahtuva kosminen suunnanmuutos koettiin taianomaiseksi. Jopa pahojen henkien ja kummitusten on voitu uskoa nousseen esiin ja liikkuneen vapaina maan päällä.

Juhannuksen vietosta voidaan edelleen mainita, että meluaminen, juopuminen olivat varhain olleet tärkeä osa juhannuksen viettoa. Sellaisen uskottiin tuottavan onnea ja karkoittavan pahoja henkiä. Erään uskomuksen mukaan, mitä enemmän juhannuksena juopoteltiin, sitä parempi tuli sadosta. Pahoja henkiä karkoitettiin myös suuria tulia eli juhannuskokkoja polttamalla.

Juhannusperinteisiin kuului ennen suursiivous. Pirttien seiniä, kattoja ja lattioita jynssättin ja kuurattiin puhtaiksi. Vuodevaatteita pestiin ja tuuletettiin. Kesäöiden nukkumisiin käytettyjä aittoja otetiin käyttöön. Olkipatjoihin vaihdettiin uudet oljet. Portaiden, ovien ja ikkunoiden pieliin oli ollut tapana pystyttää juhannuskoivuja. Lehtevistä ja tuoksuvista kesän koivunoksista sidottiin tuoreita juhannussaunavihtoja. Kaikella tapaa haluttiin saada kesän ja puhtaan tuoksua asuinhuoneisiin.

Juhannus oli vanhoina aikoina ollut vilkasta avioliittojen solmisen aikaa. Välillä juhannushäitten suhteen oli selvästi rauhallisempaa. Nykyisin juhannushäät ovat uudelleen lisääntymässä.

Nykyisiinkin suomalaisiin juhannusperinteisiin kuuluvat siis juhannuskoivut ja – kukat sekä juhannussauna. Ruotsissa ja Suomen ruotsinkielisillä alueilla myös lehvin ja kukin, – köynnöksin koristellut näyttävät korkeat juhannussalot ovat tärkeä osa juhannusperinnettä. Juhannuksena on jo ollut kauan sitten tapana polttaa juhannuskokkoja rannoilla. Niin tehdään edelleen. Juhannustulilla auringolle annettiin ennen kuin lisävoimaa ja niillä arvellaan karkotetun myös pahoja henkiä.

Juhannuksen juhlinta merkitsee monille humalahakuista käyttäytymistä. Vielä viime vuosisadalla paheksuttiin julkijuopottelua tai viinapullo kädessä kulkemista. Mutta, juhannuksena jopa viinan voimasta sammuminen oli ollut kuin hyväksyttyä.

Esimerkiksi Alkon myynti on juhannusviikolla peräti 70 % normaalia suurempi. Oluen myynnissä juhannusviikko on vuoden suurin sesonki. Paljolti runsaan alkoholinkäytön, maanteiden suuren meno- ja paluuliikenteen sekä runsaan vesillä liikkumisen vuoksi juhannuksena menehtyy paljon ihmisiä. Juhannus työllistää poliisia ja pelastuslaitosta pahoinpitelyiden, rattijuopumusten ja onnettomuuksien muodossa.

Kesän kohokohtaa juhannusta vietetään järjestämällä suuria yökonsertteja, tanssilavat täyttyvät. Juhannus on myös suurten yleisötapahtumien juhla esimerkiksi Raumalla on monina vuosina järjestetty musiikkifestifaali Raumanmeren juhannus, Suomen suurin juhannustapahtuma. Nykyään tämä juhannustapahtuma järjestetään Porissa. Aiemmin suurimman juhannustapahtuman titteliä kantoi Rantarock, joka järjestettiin ensin Virroilla ja sitten Vaasassa. Muita juhannustapahtumia ovat muun muassa Kalajoen hiekkasärkkien juhannus, Nummirock Kauhajoella, Lentäjien juhannus Kauhavalla ja Himos Festival Jämsässä. Rukan juhannus on ollut lähes aina suosittu.

Vanhoja juhannusperinteitä vaalitaan myös Helsingin Seurasaaressa järjestettävillä juhannusjuhlilla. Seurasaari on kookas, vaikuttava Helsingin edustan paikka suurine ulkoilma museoineen ja suurine ulkoilmatapahtumineen. Perinteinen Seurasaaren juhannus on alati kasvava ulkoilmajuhla.

Lapissa, missä aurinko ei laskeudu keskikesällä napapiirin pohjoispuolella horisontin alapuolelle – useisiin viikkoihin. Siellä järjestetään juhannuksena keskiyönauringon juhlia. Esimerkiksi takavuosina, 1960 – luvulla Aavasaksan juhannusjuhlille saapui joukoittain matkailijoita ympäri Suomea. Sanotaan, että Pohjanmaan radan jatke rautatie Aavasaksalle valmistui juhannusjuhlien ja alkaneen matkailun, massaturismin takia.

Taannoisilla 1950-1960 – luvuilla oli todella paljon juhannuksen viettopaikkoja. Niitä oli kaupungeissa, kirkonkylissä ja jopa pienissä maaseutukylissä. Esimerkiksi Oulussa olivat keskikesän suositut Hietasaaren ja Kuusisaaren, järjestöjen järjestämät juhannusaaton juhlat. Pienistä paikkakunnista, kohtalaisen tunnetuista eräs oli Rokuan juhannus, jossa juhannusaaton juhlijoita saattoi olla koolla jopa tuhansia.

Ylikiimingin Nuijamiesten lava oli suosittu tanssilava ja myös suosittu juhannusaaton viettopaikka. Kempeleen Vihiluoto oli suosittu muutamien vuosien ajan. Pienessä Rantsilan Mankilankylässä toimi juhannusaaton viettopaikkana Jousiniemen lava. Tyrnävän kirkonkylässä jokivarren Roustinrannassa paloi usein juhannusaattoiltaisin juhannuskokko. Siitä huolehtivat esimerkiksi seurakunta tai nuorisoseura. Sekin keräsi juhannusaattoisin muutamia kymmeniä ehkä satoja tilaisuuteen osallistuneita.

Ennen tulien teot ja jopa suuret juhannuskokot eivät vaatineet viranomaisten lupia.Tulitella ja nuotioida sai täysin vapaasti. Juhannuskokkoja paloikin ennen aattoiltaisin jopa kylien yksittäisillä miehillä. Tai niitä polttivat vain muutamien henkilöiden ryhmät, kaveripiirit ja porukat. Se oli ennen vanhaan tavanomaista, että aattoiltaisin sadekuuro kulki seudun yli. Turvallistahan se oli sitten poltella kokkoja!

Tänään elettäväin päiväin juhannukseen kuuluvaan juhlanviettoon voidaan nähdä uutena tulokkaana kuuluvan grillaamisen, ulkogrilleissä. Kainuussa, Koillismaalla ja Pohjois – Pohjanmaalla tyypillinen mainio, maittava juhannusruoka on ollut kautta aikain maidosta keitetty juustokeitto. Sitä sanotaan esimerkiksi juhannusjuustoksi, makiaksi juustoksi tai punaiseksi heraksi. Sen alkuperä saattaa ehkä osaltaan juontaa siihen, että ennen vanhaan lehmät olivat antaneet maitoa vain kesäisin. Juhannuksen aikoihin maitoa alkoi olla taloissa jopa juustokeittoihin.

Luterilaisen kirkon seurakunnalliseen perinteeseen kuului merkittävänä osana, jopa pitkän aikaa, päästä ripille juuri juhannuksena. Esimerkiksi vanhassa Pohjois-Pohjanmaan Tyrnävässä oli ollut sellaisia tapoja. Monet, 1900 – luvun tyrnäväläiset nuoret olivat ripillä juuri juhannuksena.

Varhaisen 1960-luvun tyrnäväläisillä nuorilla keskikoululaisilla oli ollut muutamina kesinä rippikoululeiri naapuriseurakunnan Temmeksen autioksi jääneessä pappilassa. Leiri alkoi kohta kesäkuun alusta, koulun kesäloman alettua. Juhlallinen ripillepääsy, konfirmaatiotilaisuus oli sitten juhannuspäivänä Tyrnävän kirkossa. Kesällä 1961 Temmeksen aution pappilan tyrnäväläisten rippikoululeiriläisten pappiohjaajana oli Tyrnävän kirkkoherra Lauri Mustakallio. Kanttorina toimi Tyrnävän kanttori Hemmo Sälekivi. Ilmat olivat siihen vanhaan aikaan tavanomaisen kauniita, niin kuin niiden oli tapana olla juhannuksena.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Juhannus

http://aiheet.domnik.net/kalenteri/juhannus.shtml

https://almanakka.helsinki.fi/fi/liputus-ja-juhlapaivat/suomen-kalenterin-juhlapaivat.html

http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/7E9F43BC3782BA98C22570830046F400?OpenDocument&lang=FI

https://fi.wikipedia.org/wiki/Seurasaari

http://www.kansallismuseo.fi/fi/seurasaari

https://sv.wikipedia.org/wiki/Midsommarst%C3%A5ng

http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/7E9F43BC3782BA98C22570830046F400?OpenDocument&lang=FI

https://almanakka.helsinki.fi/fi/julkaisut/kalenteri-vuodelle-2016.html

http://wwww.jns.fi/museokoulu/kokokuva/kansanperinne/kesa.html

http://www.karjalanliitto.fi/vuotuisjuhlat


Suojeluskunta toimii

Posted on

FM Mauri Junttila

 

Suomen vuosien 1917-1944 suojeluskuntajärjestö oli jäsenistään muodostunut aseellinen vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö. Suojeluskuntia aloitettiin perustaa vuonna 1917. Niitä perustettiin edelleen vuonna 1918.

Suojeluskuntia perustetaan ja perustetaan uudelleen

Suomen vuoden 1918 sodan, sota jolla oli monta nimeä, jälkeisenä kesänä suojeluskuntain toiminta hiljentyi. Ne lakkasivat toimimasta. Suojeluskuntia alettiin perustaa uudelleen syksyllä 1918 uuden vuoden 1918 suojeluskunta-asetuksen suomin mahdollisuuksin. Suojeluskuntia perustettiin paljon entisten suojeluskuntien pohjille. Mutta, syksyllä 1918 ja siitä eteenpäin niitä perustettiin myös täysin uusina paikallissuojeluskuntina.

Tyrnävällä 19.1.1918 perustetun paikallissuojeluskunnan 1.n paikallispäällikkö oli ollut Suomen Wanhan Kaartin eläkeläisvääpeli nimeltään Kaikkonen. Paikallispäällikkönä Tyrnävällä syksyllä 1918 uudelleen perustetussa suojeluskunnassa oli toiminut Vöyrin sotakoulun käynyt Tyrnävän keskikyläläinen Arvi Matinolli. Hän oli ollut Tyrnävällä suojeluskunnan paikallispäällikkönä muutaman vuoden syksystä 1918 lähtien.

Temmeksen suojeluskunta oli perustettu helmikuussa 1918 Oulun valtauksen jälkeen Oulun suojeluskunnan kehoituksesta. Se alkoi järjestellä paikallisena voimatekijänä valkoisen Suomen alueita Oulun seuduilla. Temmeksen kirkonkylän Kirkko-Pekkalassa 18.2.1918 perustetun suojeluskunnan ensimmäinen paikallispäällikkö oli ollut temmesläinen maanviljelijä Eero Junttila. Hän oli ollut nuorena miehenä Suomen Wanhan Kaartin asevelvollisuuden käynyt varusmiesaliupseeriksi korotettu.

On esiintynyt tietoja myös siitä, että Temmeksen suojeluskunnan paikallispäällikkönä olisi toiminut Jaakko Haapala niminen, eräs Temmeksen isäntiä. Olisiko kyseinen asia tapahtunut vuoden 1917 puolella?

Toinen Temmeksen suojeluskunnan paikallispäällikkö oli ollut 18.9.1918 uudelleen perustetun suojeluskunnan – Temmekselle kirkkoherraksi valittu Hannes Mustakallio. Hän oli toiminut myös Temmeksen ja Tyrnävän suojelukuntien aluepäällikkönä. Hän oli toiminut niissä tehtävissä ennen paikkakunnalta muuttoaan.

Kun, silmäilee noita kahta Pohjois-Pohjanmaan alkuaikojen suojeluskuntaa niiden ensimmäisten paikallispäälliköiden kautta. Saa vaikutelman siitä, että Tyrnävän suojeluskunnan ensimmäiset paikallispäälliköt olisivat olleet sotilaallisilta taidoiltaan osaavia. Olihan esimerkisi vääpeli Kaikkonen ollut entisen Suomen Wanhan Kaartin ammattisotilas.

Suojeluskunnat olivat olleet tärkeä osa vapaussodan voittanutta valkoista armeijaa Suomen vuoden 1918 sodassa. Sodassa, jolla oli ollut monta nimeä. Valkoisia sanottiin yleisen tavan mukaan lahtareiksi. Suojeluskuntalaisetkin olivat siis olleet mukana valkoisen armeijan lahtariporukoissa – lahtareina.

Ehkä suomenkieliset suojeluskuntalaiset eivät kuitenkaan olleet pahimmasta päästä lahtareista? Eivät juuri kuuluneet esimerkiksi ruotsinkielisten kuolemanpartioihin. Muista lahtareista poiketen enemistö suojeluskuntalaisista halusi päästä sisällissodan jälkeen mahdollisimman pian suomalaista yhteiskuntaa rauhanomaisesti rakentavaan – yhteiskuntarauhaan.

Monet suojeluskuntalaiset pitivät tyhmänä, että sodan hävinneitä punikeita teloitettiin sankoin joukoin. Juuri itsenäistynyt Suomi, silloin monien mielestä tuleva tasavalta, olisi tarvinnut työmiehiä ja paljon osaavia, tekeviä käsiä. Nyt, sitä vastoin tarpeelliset työmiehet makasivat mätänevinä raatokasoina valtavissa joukkohaudoissa.

Suomen vuoden 1918 sodan jälkiselvittelyissä esiintyi mielipiteitä, että vain kuollut punikki on oikea. Ei punikeille kuulunut elämä. Ei! Kuulaa vain kalloon!

Valkoisten eli lahtarikaartien suomenruotsalaiset olivat olleet etnisen puhdistuksen miehiä. Vapaussodan aikana Länsi – Uudellamaalla oli kiertänyt ruotsia puhuvien kuolemanpartioita. He olivat yksinkertaisesti, isommin ihmettelemättä ja kyselemättä teloittaneet sankoin joukoin ihmisiä, joilla puhekielenä oli ollut suomi.

Rauhaan opettelu alkaa

Kun, suojeluskunnat alkoivat toimia uudelleen tulevan vuoden 1918 syksyllä kohta vapaussodan jälkeen, niin niillä oli ollut esimerkiksi yhteiskunnallista kasvatusta ja opetusta tulevaan uuteen itsenäiseen suomalaiseen yhteiskuntaan. Oli todella paljon opettelua omaan maahan, jonka valtiomuotokin oli vielä niinä itsenäisyyden alkuaikoina ollut sangen epäselvä. Osa oli ollut hankkimassa kuningasta Suomeen. Osa oli ollut jopa luovuttamassa nuorta itsenäistä Suomea alusmaaksi muille maille.

Suojeluskunnat alkoivat opettaa yhteiskuntatietoutta esimerkiksi siten, että Suomen vuoden 1918 sodassa punaisten puolella olleet soturit, olivatkin oikeasti olleet harhaanjohdettuja. Nuo soturit olivat oikeasti olleet laumastaan eksyneitä lampaita. Suojeluskuntain valitustoiminta halusi ohjata eksyneet lampaat takaisin kotiin.

Muutamia vuosia vapaussodan jälkeen suojeluskunnat alkoivat ottaa jäsenikseen myös Suomen vuoden 1918 sodan aikana laumastaan eksyneitä – ensin miedosti punaisia. Heitä alettiin ymmärtää vääränlaisen, väärin opetetun propagandan uhreina eli virheellisen propagandan tuotoksina. Laumastaan eksyneinä lampaina.

Suojeluskunnat aloittivat vapaussodan jälkeen tiukan propagandatyön. Siihen kuului esimerkiksi luoda tieten tahtoen ryssänvihaa. Ryssänpirut oikeasti olivatkin olleet kaiken pahan alku ja juuri. Juuri heidän propagandansa takia tuli Suomen sisällissodan aikana paljon väärälle puolelle eksyneitä. Ja, myös paljon turhia uhreja.

Ryssän vihan luomisessa nuoren Suomen tasavallan 1920-luvun suojeluskunnilla oli ampumaharjoituksissa ollut esimerkiksi ns ryssäampumatauluja. Ampumatauluun oli ollut piirrettynä/maalattuna karrikoidusti rumannäköinen, partanaamainen ryssä. Suojeluskuntalaisen omassa lehdessä nimeltään Suojeluskuntalaisen Lehti, oli ollut vitsikilpailuja siitä, että kuka keksii pilkkaavimpia ja halventavimpia nimiä tai pilapiirroksia ryssistä.

Eräitä Suojeluskuntalaisen Lehden vitsikilpailuissa pärjänneitä vitsejä ja sanontoja oli esimerkiksi ollut: ”Rykimällä pääsee yskästä ja tappamalla ryssästä”. Tai arvuutettiin, että mikä on metsän nopein eläin? ”Ryssä”. Viitattiin ryssäin arkuuteen. Pilapiirros oli laadittu siten, että ryssä muistutti arkaa jänöä.

Suojeluskunnat koostuivat jäsenistään. Jäsenten hankinnassa oli mukana myös propagandaa. Suojeluskunnan jäsenhankinta propagandassa voitiin mainita siten, että ”Liity suojeluskuntaan, turvaat rauhaa!”

Niinä Suomen itsenäisyyden alkuaikoina haluttiin painottaa sotilaalliseen valmiuteen. Suojeluskuntain tärkeäksi tehtäväksi tuli kasvattaa sotilaita Suomenmaan turvaksi. Kohta itsenäisyytemme alkuaikoina alkoi toimia myös nuoren itsenäisen Suomen armeija. Siihen ei otettu muutamina itsenäisyyden alkuvuosina asevelvollisiksi entisiä punaisia tai heihin kuuluviksi nähtyjä.

Kertausharjoitukset asevelvollisuutensa suorittaneille nuoren Suomen armeijan käyneille olivat myös olleet vähäisiä. Siksikin nähtiin tarvittavan suojeluskunnat kouluttamaan sotilaita Suomelle. Paljon aseellistivat ja kouluttivat suojeluskunnat sotilaita elinaikanaan eli maailmansotien välisenä aikana. Suomen käymiin viime sotiin suojeluskuntain toimittamat materiaali- ja asehankinnat olivat olleet tärkeitä.

Suojeluskunnan harrastus- ja vapaa-ajantoimintaa

Vuosien 1917-1944 suojeluskunnat antoivat kotipaikkakuntiensa miehille kaiken harrastus-, urheilu- ja vapaa – ajantoimintaan liittyvän. Ei ollut juuri tarvetta etsiä muualta harrastuksia ja virikkeitä. Suojeluskunnat olivat perinjuurin urheiluhenkisiä. Suojeluskunnat rakensivat suuret määrät urheilukenttiä Suomeen. Ne olivat sittemmin ahkerassa käytössä. Niiden rakentamisissa oli ollut myös paljon puuhaa ja työtä. Niissä pidettiin kesäisin ahkerasti kenttälajien urheilukilpailuja.

Temmeksellä oli ollut paikallissuojeluskunnan urheilukilpailuja kesäisin ja talvisin. Esimerkiksi sotilaspoika Kalervo Junttila (1927-2014) oli ollut kohtalainen pikamatkojen juoksija. Hänen kanssaan lähes samanikäinen sotilaspoika Teuvo Saksio oli ollut ykköspoikia, raketin nopeudella kiitäviä juoksijapoikia. Siellä oli ollut myös hyviä keihäänheittäjiä. Esimerkiksi sotilaspoika Mauno Junttila (1930-1976) oli ollut kohtalainen hiihtäjä. Temmesläistenkin suojeluskuntakilpailuista oli silloisen tavan mukaan ollut tulosluetteloita oululaisessa sanomalehti Kalevassa.

Suomalaista sinivalkoista itsetuntoa kohottavaa valistustoimintaa, urheiluhenkeä, raittiuden ihannointia, raittiuuteen kasvatusta oli ollut paljon suojeluskunnissa. Kulttuuriharrastukset eri muodoissaan olivat olleet tärkeitä suojeluskunnissa.

Temmeksen suojeluskuntatalo Väinölässä oli ollut usein ohjelmallisia iltamia, tansseja, iltamatansseja ja elokuvaesityksiä. Siellä oli ollut usein valistustilaisuuksia opettamaan omaan itsenäiseen suomalaiseen yhteiskuntaan. Olihan esimerkiksi itsenäinen Suomen tasavalta meille ennen kokematon ja tiedostamaton asia.

Esimerkiksi Temmeksen suojeluskunnan toiminnan aikana paikallissuojeluskunnan näytelmäkerholaiset olivat käyneet esiintymässä myös muulla pitäjän ulkopuolella. Samoin Temmekselle oli tehty kulttuurivierailuja suojeluskuntain harrastustoiminnan puitteissa. Esimerkiksi Junttilan Kalervon kanssa samanikäinen myöhemmin paljon valokuvausta harrastanut sotilaspoika Reino Pekkala oli myös ollut eräs Temmeksen suojeluskunnan näytelmäkerholaista.

Suojeluskunnat uudelleen

On esiintynyt esityksiä ja kirjoituksiakin, että meille pitäisi perustaa suojeluskunnat uudelleen. Perustettaisiin niitä samanlaisina, kuin olivat syksyllä1944 lakkautetut. Perustamalla perustamiset ehkä kävisivät. Olivathan esimerkiksi vuoden 1918 vapaussodan aikaiset paikallissuojeluskunnat olleet perustamalla perustettuja. Temmeksen 18.2.1918 perustettu suojeluskunta oli perustettu uuden Oulun seutujen voimatekijän Oulun suojeluskunnan kehoituksesta. Se järjesteli valkoisten alueita.

Vaikeaa on kylläkin koko suojeluskuntajärjestöä mieltää perustetuksi. Kansanliike se nähtävästi oli ollut. Se syntyi silloisesta yhteiskunnallisesta ja poliittisesta tilanteesta.

Suojeluskuntain näkyvin ja tärkein toiminta-ajatus niiden alkuaikoina oli ollut Suomen itsenäistymiseen painottaminen. Päästä irti Venäjästä. Päästä itsenäiseksi sinivalkoiseksi Suomenmaaksi. Itsenäisyys tuli ajankohtaiseksi ja mahdolliseksi ikuiseksi mielletyn keisarivallan kukistuessa, pääättyessä Venäjällä. Silloin, meille suomalaisille tuli ainutkertainen mahdollisuus itsenäistyä mahtavasta Venäjästä.

Se saattaa ehkä ihmetyttää joitakin, että nytkö sitten perustaa suojeluskuntia, joiden sijoituspaikkoina olisi EU Suomi? Vanhan ajan suojeluskuntamme olivat väriltään sinivalkoisia. Ne olivat omintakeisen sinivalkoisen suomalaisuuden, suomalaisen kulttuurin kannattajia.

Tänään monet haikailevat sotilasliitto Natoon. Ei sitä voi mieltää sinivalkoiseksi rauhaa rakastavaksi rauhanliikkeeksi, naapurimaistaan tykkääväksi. Kaikkea muuta. Vuosien 1917-1944 suojeluskunnissa arvostettiin myös rauhaa ja ystävyyttä maiden kesken, sunnuntaisten suojeluskuntalaisen aseleikkien välissä. Toisinaan ne muistuttivat kukkaislasten rauhanliikkeitä. Vaikka, suojeluskuntajärjestö oli juuriltaan ja olemukseltaan asellinen maanpuolustusjärjestö. Olemme tänään äänestäneet itsemme Euroopan unioiniin. Ei sitäkään voi juuri pitää sinivalkoisena suomalaiskansallisena pohjana perustettavalle sinivalkoiselle suojeluskunnalle.

Lähteitä:

http://suom.webs.com/

http://www.tiede.fi/keskustelu/26626/ketju/etninen_puhdistus_suomessa_1918

https://fi.wikipedia.org/wiki/Viipurin_puhdistus_1918

http://www.histdoc.net/historia/1917-18/86_1.html

http://www15.uta.fi/yky/arkisto/suomi80/teema14.htm

http://maukkeliini.suntuubi.com/

http://www.pohjanprikaatinkilta.fi/PohPr/perinnejoukot/Suomen%204%20Oulun%20tarkkampujapataljoona.htm

http://keskustelu.suomi24.fi/t/13789039/1918-rutsinkielisten-tekema-etninen-puhdistus

http://www.helsinginsotasurmat.fi/?page_id=33

http://www.sci.fi/~eiry/suomhist.html