Mustalaistarinaa

Posted on

FM Mauri Junttila

Romanit eli mustalaiset ovat pieni vähemmistö Suomessa. Heillä on oma kieli, kulttuuri ja tapaperinne. Romaniväestöä Suomessa on ollut yli 500 vuotta. Ensimmäiset saapuivat Suomeen 1500-luvulla. Nykyään heitä asuu täällä noin 10 000. Suurin osa asuu Etelä – ja Länsi-Suomen kaupungeissa. Mustalaisista käytetään myös romani nimeä.

Heidän arvellaan lähteneen alkujaan liikkeelle Intian niemimaalta. Suomeen he tulivat Ruotsista. Suomi oli niinä aikoina ollut osa Ruotsia. Mustalalaisilla on usein ruotsinkielinen sukunimi ja monet puhuvat äidinkielenään ruotsia. Olisiko siihen vaikuttanut merkittävästi, että he tulivat tänne Ruotsista? Mustalaisista saa usein vaikutelman, että he ovat ruotsalaisia.

Nykyajalle eli alkavalle 2000 – luvulle Suomeen on saapunut myös ns. kerjäläisromaneja Romaniasta ja Bulgariasta. Heitä sanotaan myös mustalaisiksi. Nykyisen ajan ja vanhemman eli aluiltaan 1500-luvun romanit eivät muistuta toisiaan ulkonäöltään eikä olemukseltaan eivätkä pukeutumiseltaan.

Se oli 1940-luvun loppua, kun esimerkiksi oululainen mustalaisvaatteisiin pukeutunut Erkko Eemeli kulki vielä perheineen mierontietä, kiertäen kulkureina Oulun maakuntaa. He liikkuivat talvisin hevosreellä ja kesäisin hevoskärryillä. Erkko Eemeli liikkui usein vain omana perheenä. Mutta, mustalaisia kiersi niinä aikoina myös useiden perheiden ja hevosten kookkkaina matkueina.

Mustalaisten asema alkoi kohentua selvästi 1950 – luvun lopulla. Kunnille tuli mustalaisten sijoittamisvelvollisuus. Heitä sijoitettiin, muuan perhe kuntaa kohden, kuntien kyliin. Kyseinen käytäntö vaikutti, ettei vanhan ajan kiertäviä mustalaisia enää juuri kohta ollut.

Heitä liikkui myöhemmin 1960 – luvulla henkilöautoillaan kulkukaupalla. Öiksi he autoilivat lepäileen ja nukkumaan koteihinsa. Henkilöautot alkoivat lisääntyä nopeaan 1960 – luvun alulta Suomessa. Myös, mustalaiset alkoivat liikkua henkilöautoilla. He kulkivat niillä kulkukaupalla. He eivät olleet enää kuin vanhojen aikojen kiertolaismustalaiset olivat olleet. He eivät olleet enää 1960 – luvulla kodittomia kiertolaisia, mierontien kulkijoita.

Mustalaisten elämä oli vielä 1950 – luvulla kovin vaikeaa. Se oli surua ja tuskaa täynnä sekä nälkää ja vilua. Pelkoa ja väkivaltaa he joutuivat kokemaan myös alinomaan.

He kiersivät kyliä talo – talolta. He saivat vaatimattoman elantonsa pääosin kerjäten. Heidän heinää syövät hevosensa tarvitsivat myös kerjuuruokaa. Köyhää oli valtaväestölläkin esimerkiksi 1950-luvun kylissä, joten pieniksi voi uskoa jääneen heidän kerjuuansionsa.

Mieron teiden varsilla oli kesäisin esimerkiksi luonnonmarjoja ja sieniä, mutta vainhyvin vähän niistä ennen maksoivat kauppaliikkeet. Osalla mustalaisista oli myynnissä jotain pientä kuten virkkaamalla tehtyjä kudonnaisia. Osa oli valmistanut ohuesta metallista, peltistä pieniä koriste- ja tarveesineitä myyntiin. Vähän niitä voi uskoa menneen kaupaksi köyhissä maakunnissa. Mustalaiset tekivät ennen myös hevoskauppaa. He taisivat myös esimerkiksi eläinten salvaamisen eli kuohitsemisen. Korvausta vastaan talon pässi tai sonni joutuivat luopumaan ”munistaan”.

Kun, mustalaisia tuli talon pihalle, niin ei heitä toivotettu tervetulleiksi eikä pyydetty astumaan peremmälle pirttiin kahville. Tavallisesti heidät toivotettiin jatkamaan pikaisesti matkaansa monien kirousten saattelemana. Olipa joistakin taloista, jopa ammuttu heidän peräänsä – lisää vauhtia antaakseen. Jos, kiertolaisten mustalaislapsia ehti leikkimään lämpimään pirtin lattialle, niin kohta heidätkin toimitettiin leikkimään talvipakkaseen.

Se oli ennen ollut maaseudun ihmisten osoittamaa ystävyyyttä mierontien kulkijoille, että he saivat kylpeä talojen pihan reunan savusaunoissa. Kun, talonväki oli itse kylpenyt niin joidenkin sauna jouti vaikkapa mustalasten käyttöön. Hirsisen savusaunan nurkassa seisoi suuri lämmitettävä kivikiuas. Se pysyi lämipimänä seuraavaan päivään – pakkasillakin. Mieronteitä kiertävät mustalaiset saivat peseytyä ja jopa nukkua yönsä joidenkin talojen lämpimässä savusaunassa.

Savusaunojen sijaintiin hiukan erillään muista rakennuksista oli omia syitään. Niitä paloi silloin tällöin. Hiukan sivummalla palaessaan, ne eivät sytyttäneet talon pihapiirin muita rakennuksia.

Mustalaisten vanhoista leivänhankintatavoista voi mainita markkinoilla ja toreilla povaamisen ja kädestä ennustamisen. Vanhaan aikaan tekivät he markkinoilla myös kellokauppaa. Monet tummat saivat nätit rahat, kun kiersivät iltamissa myytävien viinapullojensa kanssa. Valkolaismiehillä oli iltamissa tavallisesti päällä sammumaton jano. He maksoivat viinantuskissa tummilta ostetuista pimeistä viinapulloista suuria summia. Osa tummista möi myös muutaman savukeaskin juhlimaan lähteneille valkolaisille nätillä voitolla.

Uudemmalle ajalle monet mustalaiset ovat huomanneet, että heillähän onkin erityisosaajan taidot eli totota oikein raveissa. Ravitapahtumissa ja totossa liikkuu todella paljon rahaa, suuria summia. Se on tummille ollut sitä, että hakea vain rahansa pois totoveikkauksista!

Mustalaisten ansionhankinnoista 1960 – luvulta jo henkilöautojen aikana, esimerkkinä voi mainita, että heitä kulki muutamina vuosina kauppaamassa miestenkerrastoja. Kirkonkylien sekatavarakaupoissa ja marketeissa niitä sai hiukan alle 100 markkalla. Kauppamiehen taitoja omanneet kulkukaupalla kulkeneet mustalaiset möivät samanlaisia suomalaisia kerrastoja tasan satasella ”kotia tuotuna”.

Osaavia mustalaistaiteilijoita

Kun, televisio-ohjelmia ja televisioita tuli, niin ne muuttivat maailmaa ainakin maaseudulla. Se oli uutta kivaa ja mukavaa, kun pirtin nurkan laatikosta saattoi iltasella alkaa seurata elokuvia ja televisiosarjoja kahvikupin ääressä mukavasti nojatuolissa tai kiikkutuolissa istuen. Ei tarvinnut matkata suuritöisesti useiden kilometrien päähän elokuviin täpötäyteen elokuvateatteriin. Myös uutisia kotimaasta ja kaukaa maapallon toiselta reunalta oli helppoa seurata reaaliajassa.

Televisiot olivat hyviä areenoita myös iskelmäviihteelle, rallatuksille ja laulelmille. Kaunis mustalaismusiikki ja osaava laulutaide sekä näyttävä tanssitaide tulivat tietoisuuteemme television ansiosta. Mustalaismusiikista ja – tanssitaiteesta ei ennen televisioa juuri ollut isompaa tietoa esimerkiksi maaseudulla.

Eivät vanhan ajan tv ohjelmat ja televisiot ruohottaneet eivätkä lumettaneet naapuripolkuja. Paljon kuljettiin naapureissa vain katsomassa tv-ohjelmia. Kivaa oli katsoa naapurin miehen kanssa omasta tai hänen tv:sta esimerkiksi tummain, komeiden ”Hortto Kaalo” lauluyhtyeen miesten sekä mustalaiskaunottarien musiikki-, laulu-ja tanssiesityksiä.

Oululaisissa iltamapaikoissa esimerkiksi ydinkeskustan ”Letkunpuiston tanssisalissa”, laitakaupunkien Tarmolassa ja Valolla oli suosittuja levytansseja 1960 – luvulla. Eli niissä tanssimusiikki tuli äänilevyiltä. Muutamina vuosina tanssien loppupuolella oli varattu puolisen tuntia yleisön laulamiseen, jos halusi ja/tai uskalsi esiintyä laulajana.

Esimerkiksi Tarmolassa oli usein mustalaisia, joilla olivat mainiot laulajan lahjat. He lauloivat silloisia suosikkitangoja. Mustalaispareilla oli myös tapana tanssia näyttävästi tanssisalin etureunassa. Mustalaiset tanssivat etupäässä keskenään – mustalaispareina.

Mustalaisyhteisöt olivat hierarkisia. Ehdoton perheenpää oli ”Ukko Mustilainen”. Hän kuritti kovalla kädellä jo kookkaiksi kasvaneita aikamiespoikiaan. Mustalaisilla oli suvun päämies, heimopäällikkö ja mustalaisparooneja. Heillä oli myös mustalaiskuninkaita.

Mustalaiset ovat eläneet koko puolivuosituhantisen Suomen historiansa omina porukoinaan eristäytyneenä valtaväestöstä, muiden suomalaisten joukossa. Eristäytyminen ei ole ollut täydellistä. Suomalaisia ja mustalaisia on vaihtannut geenejä keskenään kaiken aikaa.

Erikoisuuksia on perinnöllisyysasiossa. Usein tapaa ihmisiä, jotka sanovat, että heillä on mustalaisen verta ulkonäöstään huolimatta. Osa heistä olisi ulkonäkönsä puolesta kuin käypiä, vaikka aikoinaan eläneitten natsien ihannoimiksi ”puhtaiksi arjalaisiksi”.

Mustalaisissa on paljon kristinopista ja uskonnosta kiinnostuneita. Vähemmän heitä tosin istuu luterilaisen eli valtionkirkon kirkon penkeissä. Heille on tyypillistä, että käyvät esimerkiksi vapaakirkon ja helluntaisseurakuntien uskonnollisissa tilaisuuksissa.

Lähteitä:

https://kirjasto.kuopio.fi/104453/fi/articles/romanit-tuntematon-vahemmisto

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mustalainen

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kerjaaminen-on-romanian-romanien-elinkeino/1961104

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000568438.html

http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=6204756

http://www.hs.fi/aihe/romanit/

http://www.tiede.fi/keskustelu/4000762/ketju/miksi_romaneilla_on_yleensa_ruotsikieliset_sukunimet

http://www.veijobaltzar.fi/taiteilija-


Kansakoulun kuusijuhlassa

Posted on

FM Mauri Junttila

Joulu on tunnetuin juhla vuodenkierrossa. Monille se on vuoden tärkein juhla. Joulupäivää vietetään läntisen kulttuurin piirissä 25.12.

Joulu pysäyttää jokaisen. Sitä pidetään perhejuhlana. Sitä juhlivat myös yksinäiset ja yksinelävät. Eniten se on lasten juhla. Eläintenkin juhlana voidaan joulua pitää. Koko luonto pukeutuu Pohjolassa talvisin puhtaanvalkoiseen joulunviettoasuunsa.

Joulun sanotaan alkavan Tuomaan päivästä (21.12.) ja päättyvän Nuutinpäivänä (13.1.). Tuolle aikavälille sijoittuvat jouluaatto, joulupäivä, tapaninpäivä, uusivuosi ja loppiainen. Joulun ajasta elää Suomessa sanonta: ”hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti poijes viepi”.

Muitakin aikamäärityksiä on jouluaikaan aikojen saatossa esiintynyt. Esimerkiksi eräs muinainen pohjoismainen kuningas Knut oli määrännyt joulun ajaksi täyden kuukauden. Eli se alkoi joulukuun 13 päivästä ja sitä kesti tammikuun 13 päivään. Eräs tavanomainen määritys joulun ajaksi on laskea sen alkavan 1. adventista ja päättyvän loppiasena.

Kristillinen joulu perustuu raamatunhistorian Kristus – lapsi tarinaan. Kristillinen perinne on myös suomalaisen joulun perusta. Kristuksen syntymän aikoina elettiin vuotta nolla. Tänään eletään vuotta 2016 jKr (vuosi 2016 jälkeen Kristuksen syntymän). Nykyisin sanotaan myös, että ”jälkeen ajanlaskun alun”. Sanotaan esimerkiksi 2016 jaa. Lähtökohtana sillekin on sama ajanlaskutapa eli Kristuksen syntymä vuonna nolla. Siitä alkoi ajanlaskumme eli vuodesta nolla.

Joulunvietossa näkyy kansallisia tapoja ja perinteitä. Suomalaisen joulun nähdään saaneen vaikutteita ruotsalaisesta ja saksalaisesta jouluperinteestä. Nykyisten aikojen kaupallisten ja materialististen joulujen nähdään saaneen vaikutteensa Yhdysvalloista.

Omintakeisesta suomalaisesta joulusta voidaan mainita joulurauhan julistaminen jouluaattoisin kello 12.00 Turussa. Suomessa, lahjoja jakavan joulupukin uskotaan asuvan Lapin Korvatunturilla. Mutta, koko Suomi on joulun edeltä joulumaa.

Suomalainen joulu on perhejuhla. Tavallisimmin joulua vietetään perheen parissa runsaita jouluruokia syöden. Lahjoja annetaan ja niitä saadaan. Joulukortteja lähetellään. Suomalaiselle joululle on tyypillistä nostalgisuus ja lapsuuden joulujen muistelut. Tarinallisuus elää nykypäivänä jonkinlaista renesanssia Euroopassa. Suomalaisessa jouluperinteessä se on säilynyt ikiajat.

Jouluihin kuuluu muistelut. Muistellaan lapsuuden mukavia jouluja. Jouluaattoisin muistetaan myös vainajia ja vuoden aikana kuolleita viemällä hautausmaille kynttilöitä heidän haudoilleen.

Joulu on Kristuksen syntymän muistojuhla. Tavanomaisesti käydään joulumessuissa sekä hartaustilaisuuksissa tai niitä katsotaan televisiosta. Yhteistä lännen ja idän kirkon alueilla on viettää sitä juuri Kristuksen syntymäjuhlana omine vivahde eroineen. Nykyisin ovat olleet hyvät mahdollisuudet seurata katolisen kirkon paavin joulutervehdyksiä suorina tv – lähetyksinä Vatikaanista. Niitä seuraavat myös monet muut uskontokuntalaiset kuin vain roomalaiskatoliset.

Kristillistä joulua juhlitaan eri tavoin. Jotain uuttakin on joulun viettoon tullut ajan myötä. Nykyiselle ajalle ovat jo perinteisiksi tapahtumiksi muodostuneet kirkoissa järjestettävät ”Kauneimmat Joululaulut” tilaisuudet. Ne ovat olleet jo aluiltaan lähtien hyvin suosittuja yhteistilaisuuksia. Niihin osallistuu heitäkin, jotka eivät juuri muuten tai muulloin ole kiinnostuneita seurakuntien toiminnasta.

Joulun vieton ja juhlimisen nähdään materialistuvan vuosi vuodelta. Suuren suosion saavuttaneet pikkujoulujen vietot yleistyvät ja varhaistuvat. Ennen vanhaan, isäin ja isoisäin elinaikoina, esimerkiksi 1950-luvulla, olivat vain koulujen kuusijuhlat lähes ainoita pikkujoulujuhlia. Niitä alettiin yleisemmin viettää vasta Santa Lucian päivästä (13.12.) lähtien. Nykyisin on monenmoisia firmojen, liikeyritysten sekä yhdistysten pikkujouluja ja osa aloittaa pikkujoulujuhlimisensa jo marraskuulla.

Toisaalta voidaan mainita, että vaikka ennen vanhaan joulua ei juhlittu vielä marraskuulla. Mutta, usein lähestyvä joulu huomioitiin kuitenkin jo melko varhain. Esimerkiksi koululaislapsia kehoitettiin ahkeroimaan ja lukemaan kotiläksynsä. Joulupukki kuulemma muistaa heidät ahkeroinneistaan joululahjoillaan.

Vanhankantaisessa suomalaisessa talonpoikaiskulttuurissa jouluvalmistelut alkoivat jo varhain. Joululahjat tehtiin pääosin itse. Neulottiin sukkia, villapuseroita ja lapasia. Tehtiin puuhevosia ja niille työkaluja. Veistettiin suksia ja valmistettiin kelkkoja. Noita kaikkia annettiin sitten jouluna joululahjoina.

Maalaistaloissa aloitettiin syksytalvesta tavanomaiseen vuodenkiertoon kuuluneet syysteurastukset. Kinkkuja suolattiin ja makkaroita valmistettiin. Leipiä leivottiin ja juustoja valmistettiin. Osan ruuasta sanottiin olevan varatun juhlaruuaksi.

Valaistukseen tarvittavia kynttilöitä valmistettiin teuraseläinten talista. Oluttakin laitettiin tynnyreihin. Kaikki tuo toiminta liittyi myös tavanomaiseen talonpoikaiseen toimintaan eli varautua elämään ruuan kanssa talven yli. Valmisteluissa talvea varten ajateltiin myös joulua ja varattiin jotain erityistä, maukkaampaa ja parempaa jouluksi.

Joulun taustalta nähdään löytyvän myös maallisia perinteitä kristillisten perinteiden lisäksi. Maallisten perinteiden arvellaan olevan muinaisissa sadonkorjuujuhlissa. Niitä vietettiin muinaisgermaanisessa ja – skandinaavisessa perinteessä vuoden loppupuolella.

Sitten, kun sadonkorjuutyöt ja paljon aikaa vieneet riihien puinnit olivat selvitetty ja saatettu onnelliseen päätökseensä. Ihmisille oli kertynyt ylimääräistä aikaa ja syitä juhlimisiin.

Muinaisten roomalaisten tiedetään viettäneen nykyisen joulun paikalle sijoittuvana pakanallisia Saturnaalia – juhlia. Niiden uskotaan olevan erään perinnehaaran joulunviettoon. Kristinuskon vahvistuessa ja laajentuessa kristillinen joulu alkoi sijoittua pakanallisen joulun sijalle.

Kristillisen joulun alkuperästä löytyy myös lahjojen antamista jo hyvin kaukaisesta ajasta eli vuodesta nolla. Raamatun Kristus tarina kertoo kolmesta viisasta Itämaan tietäjästä, jotka olivat tulleet Betlehemiin kumartamaan vastasyntynyttä pienokaista – tulevaa kuningasten kuningasta. Heillä oli ollut mukanaan lahjoja kultaa ja mirhamia.

Joulukuu, aikaa määrittävänä, kuukautta tarkoittavana sanana kalenterivuodessa tuli suomenkieleen 1600 – luvulla. Suomalaisen joulu – sanan alkuperää on pohdittu ja sanan alkuperäksi on esitetty omia näkemyksiä. On arveltu suomenkielisen joulu – sanan tulleen lainasanana eri kieliryhmän ruotsalaisesta jul (joulu) – sanasta.

Toisaalta suomalaisen joulu – sanan uskotaan olevan lähtöisin muinaisskandinaavis/-germaanisesta jovla, joulud – sanoista. Suomalaisen joulu – sana alkuperäksi on esitetty esimerkiksi myös brittiperäistä yule – sanaa. Sitä joulu – sanaksi sijoittaessa voidaan pienenä sivukaneettina arvella, että olisiko yule- sanalla ehkä skandinaaviset vaikutteet? Britannia oli muinoin ollut vuosisatojen ajan viikinkien hallinnoimaa aluetta. Viikinkivaikutteena Britanniassa voidaan esittää siellä eräissä paikannimissä esiintyvät by – päätteet esimerkiksi Whitby, Pohjois – Yorkshiressa (ruots. by = suom. kylä).

Johdonmukaisesti etenevää, suomenkielisen joulu – sanan muodostumista ruotsinkielestä tai muustakaan kielestä ei ole toistaiseksi esitetty. Ehkä suomalaisen joulun ainutlaatuisuuden ja erinomaisuuden takana onkin mystisyys ja salaperäisyys? Suomalaisen joulu – sanankin alkuperä, kun on selvittämätön.

Salaperäistä suomalaisessa joulussa on myös kaukana Lapissa, Korvatuntunturilla asuva moniin miljooniin koteihin, jouluaattoisin lähes samoihin aikoihin ehtivä joulupukki. Joulupukin sanotaan olevan satoja vuosia vanhan pitkäpartaisen miehen. Hänellä on herttainen vaimo – joulupukin muori ja paljon tonttuapualaisia sekä valtavan suuri lelutehdas Korvatunturilla. Meidän joulupukki kulkee työmatkojaan etupässä poroilla. Petteri Punakuono on joulupukin luotettava lempiporo.

Sitä vastoin skandinaavisen jul (suom = joulu) – sanan alkuperästä on johdonmukaisia esityksiä. Sen alkuperä löytyy muinaisskandinaavisesta kulttuurista ja ruotsalaisesta pyörää tarkoittavasta hjul – sanasta.

Se tarkoitti muinaisskandinaavien ja viikinkien soturi –ja merenkulkijakansan (vv. 700 – 1000 jKr.) ajattelussa myös auringon kehrää taivaalla. Pyörä yhdistettiin myös ajankulkuun ja vuodenkiertoon. Vuodenkiertoa muinaisskandinaavit ja viikingit joutuivat seuramaan jokapäiväisen elantonsa hankkimisessa. Heillä oli esimerkiksi ollut kauas suuntautuneitten ryöstöretkeilyidensä lisäksi pienimuotoista maanviljelyä ja karjanhoitoa. He, noidenkin asioiden takia joutuivat seuraamaan vuodenkiertoa.

Sotimiset ja ryöstelyt olivat ennen olleet yleinen elannon hankintatapa. Viikinkien tavat eivät siitä poikenneet. Kun, matkoilla olleiden vuodenkierto (hjul) alkoi kääntyä syystalveen. Pimeys lisääntyi raskaasti ja purjehdusvedet uhkasivat jäätyä. Heillä oli ollut totuttu tapa palata koteihinsa ennen vesien jäätymisiä. Viikingeiltä on ehkä peräisin läntisen kulttuuripiirin yleinen sanonta, että ”jouluksi kotiin”.

Olisikohan viikinkien matkoilta palailtu Lucian päivän aikoihin? Esimerkiksi eräs Pohjoismaiden kuningas Knut oli määrännyt jouluajan alkavaksi 13.12. Olisiko osaltaan siitä johtuvaa se, että alkujaan sisilialaisen Santa Lucian (vv. 283 – 13.12.303 tai 13.12.304 jKr.) romanttinen pyhimystarina ja perinne, jäi elämään vain skandinaaviseen kulttuuriin? Viikingit purjehtivat ennen muinoin myös Välimerellä ja kotiin palattuaan he kertoilivat matkoiltaan tarinoita. Nostalgisuus, romanttisuus sekä tarinoinnit ovat olleet vanha tapa pohjoismaista ja myös suomalaista jouluperinnettä.

Suomalaisesta jouluperinteestä voi vielä mainita, että jouluun kuuluu olennaisesti joululoma. Koululaisilla se on tänäänkin kohtalainen. Vanhaan aikaan, ennen viisipäiväistä kouluviikkoa se oli ollut nykyistä vielä pitempi.

Ansiotöissään ahertavat pyrkivät myös viettämään joululomaa – juuri jouluna mahdollisuuksiensa mukaan. Joulua vietetään monella tapaa ja erilaiset ovat myös joulun viettäjillä mahdollisuudet ja toiveet viettää sitä. Elämme voimakkaasti eriarvoistuvassa yhteiskunnassa. Toisilla on ylenmäärin rahaa ja toisilla vain velkaa. Toisilla on hyvä kunto ja vankka terveys ja toisilla on elämässään vain sairautta sekä heikko liikuntakykykin vaivana.

Tasapuolinen joulu on kylläkin siinä mielessä, että joulu on kaikilla tavalla tai toisella aina samaan aikaan vuodesta Pohjantähden, Otavan ja muiden tuttujen tähtien ja kuun alla.

Haurukylän kansakoulussa

Jokaisella on muistikuvia koulun joulujuhlista. Niitä on kansakouluista, oppikouluista ja peruskouluista. Niitä on meillä myös ammattikouluista ja – opistoista.

Kunnallisten kansakoulujen historia juontaa Suomessa autonomian ajalta. Vuonna 1866 jalo keisarimme Aleksanteri II antoi meille keisarillisen kansakouluasetuksen. Kansakouluja alettiin perustaa kaikkialle Suomeen. Sitä ennen lasten ja nuorten opetus Suomessa oli ollut seurakuntien lukkarinkoulujen varassa.

Kansakoulujen perustamisen aikaan liittyy ns. kansallinen herääminen. Esimerkiksi Pohjois – Pohjanmaan kuntiin oli perustettu niinä aikoina myös kirjastoja. Niitä oli perustettu jo ennen kunnallisia kansakouluja. Muhokselle kirjasto oli perustettu jo vuonna 1851. Kirjastot olivat toimineet ensin yksityisten kirjainlahjoittajien toimesta.

Kirjastoissa oli toiminut myös suosittuja lukupiirejä. Se oli ollut hyvä toimintamuoto kirjastojen vähien lainakirjojen aikaan. Hyvää ja antoisaa oli varmaan ollut myös keskustella luettujen kirjojen sisällöistä. Tavattiinhan lukupiireissä myös muita kirjoista kiinnostuneita.

Suomalaiset ovat lukijakansaa. Koko 1900 – luvun käytimme eniten maailmassa kirjastojen lainauspalveluja. Tuolloin monilla kustantajilla oli myös ollut myydä halpoja kirjoja – esimerkiksi joululahjoiksi. Muun muassa hämeenlinnalainen Arvi A. Karisto OY möi asiamiestensä kautta vuosittain ennen joulua edullisia kirjoja. Sieltä myyttiin myös liittoutuneitten valvontakomission kieltämiä kirjoja esimerkisi: Adolf Hitler; Mein Kampf, Onttoni Miihkaelin; Raatteentiellä, Armas J. Pullan; Ryhmy ja Romppainen nimisten sotakaverusten sotaseikkailukirjoja.

Varhaisimpia kansakouluja oli ollut muutamia yksityisten henkilöiden ylläpitämiä. Esimerkiksi kenraali Johan Munck oli perustanut koulun kartanonsa lähistölle vuonna 1856. Siellä alettiin antamaan opetusta lapsille jo syksyllä 1857. Kenraali Munck ei saanut kouluunsa valtionapua, vaan hän huolehti koulun kustannuksista itse. Tuohon Munckin kouluun päästäksen lapsilta oli vaadittu jonkinmoinen lukutaito.

 

Keisarillisen kouluasetuksen (v.1866) mukaan kuntain kansakouluista suunniteltiin kuusivuotisia. Seurakuntien ylläpitämät lukkarinkoulut olivat olleet kestoltaan lyhyitä vain viikkoja. Seurakuntien kinkereillä oli annettu myös opetusta. Mutta, pääpaino opetuksessa lukkarinkouluissa sekä kinkereillä oli ollut kristillisessä kasvatuksessa ja opetuksessa sekä raamatunhistorian kertomuksissa ja tapahtumissa. Se oli ollut erikoisempaa, että seurakuntien ylläpitämissä ns. lukkarinkouluissa oli opetettu vain lukemaan, muttei kirjoittamaan.

Pohjois-Pohjanmaalla Limingassa kansakoulu aloitti toimintansa vuonna 1868. Se alkoi toimia kansakouluksi rakennetussa rakennuksessa Limingan kirkonkylässä. Limingan museoalueella on edelleeen tämä vanha koulurakennus ns. kivikoulu. Se on ehkä Suomen vanhimpana kansakouluna aloittanut koulu? Lähikuntaan, Temmekselle saivat hankittua kirkonkylän kansakoulun vuonna 1891.

Itsenäisen nuoren Suomen koululaitoksen historian tärkeä merkkipaalu oli ollut 15.4.1921. Silloin, astui yleinen oppivelvollisuus virallisesti voimaan Suomessa. Tämä tarkoitti, että maalaiskunnilla oli velvollisuus perustaa kansakoulu jokaiseen kirkonkylään ja/tai sivukylään, jos tulevassa koulupiiriissä olisi 20 oppilasta. Niinä päivinä eli 1920-luvulla alkoi toimia myös Temmeksen Haurukylän kansakoulu.

Kansakoulun opettajia valmistui opettajaseminaareista. Esimerkiksi Raahessa oli ollut opettajaseminaari. Paljon toimi kansakoulunopettajina epäpäteviä. Saattoipa joku hyvin kansakoulun suorittanut toimia kansakoulunopettajana nuoremmilleen. Opettajissa oli ollut myös keskikoulun tai kauppakoulun käyneitä.

Opettajina toimi usein henkilö, joka oli suorittanut ylioppilastutkinnon ja halusi hankkia sillä tapaa tuloja esimerkiksi yliopistolukuihinsa. Esimerkiksi taannoinen presidenttimme Mauno Koivisto oli toiminut ylioppilaana kansakoulunopettajana.

Maalaiskylien kansakoulun poikien käsityöopettajina toimi ennen usein joku kylän käsistään tekevä mies. Jos, koulussa oli miesopettaja, niin hän tavallisesti opetti myös poikien käsityöt. Tavallisesti naisopettaja opetti tyttöjen käsityöt. Patalappuja virkkasivat käsitöinään ennen virkkuukoukuillaan myös kansakoulun ensimmäisen luokan pojat.

Yleisen oppivelvollisuuden tultua voimaan, kuntiin perustettiin myös kiertokouluja. Kiertokoulua pidettiin myös monien Limingan lakeuden syrjäkylien maataloissa. Esimerkiksi Tyrnävän Korvenkylässäkin oli pidetty välillä kiertokoulua. Opettajina toimi kiertokoulunopettajia tai esimerkiksi lähi srk:n pappi. Ennen oli ollut myös ns. supistettuja kansakouluja. Niissä lapsi suoritti oppivelvollisuutensa neljässä vuodessa.

Temmeksen Haurukylässä oli vuosina 1956-1958 yläluokkien opettajana Pasi Saari niminen opettajaseminaarin käynyt nuori silmälasipäinen mies. Alaluokilla oli aina naisopettajia. Opettajat olivat aluiltaan Temmeksen ulkopuolelta tulleita. Eräskin naisopettaja Köngäs – sukuniminen oli tullut sinne kaukaa Kittilästä.

Se oli vuotta 1953, kun Tyrnävän Korvenkylän Limingan kuntaan kuuluville kylän koululaislasten vanhemmille esitettiin, että lasten alkaa kulkea kansakoulussa Alatemmeksellä. Sinne oli rakennettu uusi koulurakennus. Saimme kuitenkin jatkaa kansakoulua Haurukylässä. Sinne kulku oli muutamia kilometrejä lyhyempi ja kivempi, koska sinne hiihdettiin ja/tai käveltiin vain kuntainliiton kunnalliskodin metsäsaran läpi. Siellä, suojaisalla koulupolulla ladut ja kävelypolut pysyivät auki ja kunnossa myös pienillä lumipyryillä.

Kun oli hyvät hiihtokelit, niin ehti kotiin jopa 20 minuutissa juomaan päiväkahvin. Ei meidän silloisten koululaisten tarvinnut alkaa kulkea useampia kilometrejä pitempää matkaa Alatemmekselle, ja eikä tarvinnut tietystikään mennä kuusijuhlaan sinne.

Niinä vanhoina 1950-luvun aikoina kansakouluiässä oli ns. sodanjälkeisiä suuria ikäluokkia. Kansakoulut olivat tupaten täynnä koululaisista kaikkialla Suomessa. Sittemmin, vuonna 1957 kansakoulun laajennus tuli ajankohtaiseksi Haurukylässäkin. Uudisrakennukseen tuli lisää muuan luokkahuone ja asuntoja opettajille.

Myös Haurukylään oli tullut muutamia sotaevakkoperheitä sodissa menetetetyiltä alueilta. Monet Suomen viime sodissa mukana olleet avioituvat rauhan tultua ja saivat lapsia. Oli ennen ollut sitäkin, että ihmisiä siirtyi asumaan toisiin kuntiin ja kyliin, kun sodanjälkeinen asevelitalo tulikin tehtyä väärään paikkaan ja kuntaan.

Kuusijuhlassa Haurukylässä

Koulujen joululomat ja joulujuhlatkin ovat yhtä vanhoja kuin koulutkin ovat. Sitten alkoi tavan mukaan joululoma. Vuosikymmenellä 1950 kansakoulun joululoma oli noin kolme viikkoa. Silloin oli koulua lauantaisinkin, niin joululoma oli sangen pitkä.

Joululomaa edelsi koulun joulujuhla. Se saattoi olla Santa Lucian päivän iltana (13.12) tai kohta sen jälkeen. Kouluun palattiin tammikuussa. Kevätlukukausi saattoi alkaa joskus Nuutinpäivän jälkeen, mutta aina se alkoi vasta loppiaisen jälkeen. Vuonna 1956 Lucian päivä oli torstaina 13.12. Vuonna 1957 Nuutinpäivä oli sunnuntaina 13.1.

Koulun joulujuhlaa sanottiin ennen myös kuusijuhlaksi. Esimerkiksi vuonna 1956 Temmeksen Haurukylän kyläkoulun joulujuhlassa yksinlaulua esittivät koululaistytöt Anneli Pasanen ja Ilona Sopenperä. Haurukylän kansakoulussa joulujuhlan ohjelmiin osallistuivat kaikki koululaislapset. Tavanomainen ohjelma niissä oli joulukuvaelma, joka tarvitsi useamman lapsen osallistumisen. Koululaislasten yhdessä esittämät joulu – ja tonttuleikit muodostivat tärkeän osan juhlan ohjelmaa. Puuhaa oli koululaisille myös kuusijuhlakuvaelmissa esiintyvien lasten esiintymisasujen valmistamisesta.

Monet tonttulaululeikit ja ”Heinillä härkien kaukalon” jouluvirsi olivat eräitä kuusijuhlalauluja. Joulu Jeesuksen syntymäjuhlana tuli tavallisesti esille koululaisten esittämissä kuvaelmissa. Tiernapojat kuvaelma kertoo yleisimmät asiat Kristuksen syntymästä ja sen ajoista.

Haurukylän kansakoulun joulujuhlassa olivat yleisönä mukana kaikki kyläläiset. Eihän pienessä kylässä muita tapahtumia juuri ollut. Harvoin niissä kuusijuhlissa joululahjoja jaettiin, mutta joulukorttien jakamiset koululaisten kesken olivat tapana. Haurukylän koulun kuusijuhlassa oli aina mukana myös joulupukki. Joulupuurokin syötiin siellä. Mukana siinä oli myös pieni rusinainen joulupulla.

Haurukylän kansakoulun kuusijuhla oli illalla. Kuun, Pohjantähden ja Otavan alla sinne matkattiin. Matka kuusijuhlaan kyläkoululle kuljettiin hevosillä tai hiihtäen. Seuraavana päivänä haettiin todistukset koulusta. Sitten jäimme joululomalle.

Kun, lähti hiihtämään pimeässä koulun kuusijuhlaan, niin silmät näkivät pian. Jos, oli kuutamo, niin se oli jo ylellisyyttä pienelle kuusijuhlaan lähtevälle ja sieltä palaavalle – hiihtää kirkkaalla kuutamolla miljoonien sädehtivien lumikidetimanttien päällä.

Seuraavana päivänä, lyhyen aikaa valaiseva talvinen aurinko herätti lumikidetimantit uudelleen välkehtimään, kun haimme koulusta joulutodistukset. Koulupolun varren jänikset, mettikanat (riekko), oravat, teeret ja muuan kettukin toivottivat hyvää ja mukavaa joululomaa.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuusijuhla

http://www.minedu.fi/etusivu/arkisto/2005/0206/lomat.html

http://www.kirjastovirma.fi/muhos/koululaitos

https://fi.wikipedia.org/wiki/Limingan_museoalue

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansakoulu

http://fi.wikipedia.org/wiki/Joulu

http://fi.wikipedia.org/wiki/Joulupukki

http://fi.wikipedia.org/wiki/Joulu_eri_maissa

http://fi.wikipedia.org/wiki/Joulun_julkinen_asema

http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?ref=Luuk.+2%3A1-18&mod1=FinRaam&mod2=FinPR&mod3=YLT&ctx=0

http://www.santatelevision.com/joulupukki/suomi/perinteinen-suomalainen-joulu/

http://www.youtube.com/watch?v=MDBwejESlEs&feature=related

http://www.evl.fi/raamattu/1992/Luuk.2.html

http://suomalainenjoulu.fi/

https://fi.wikipedia.org/wiki/J%C3%A4lkeen_Kristuksen

http://neba.finlit.fi/tietopalvelu/juhlat/joulu/pojat.htm

http://historianet.fi/sivilisaatiot/viikingit/viikingit-viettivat-joulua-alkoholin-merkeissa

http://www.kirjastovirma.fi/kirjastot/muhos

https://www.google.fi/search?q=ryhmy+ja+romppainen&ie=utf-8&oe=utf-8&client=firefox-b&gfe_rd=cr&ei=_yMsWKqcJeLk8AeT4qawDA

joulahjapaketteja

joulahjapaketteja


Jatkosodan kaukopartioissa

Posted on

FM Mauri Junttila

Jatkosodan kaukopartiomiehellä Olavi Iisakki Pasasella (1920-1993) oli ollut seikkailuja jo nuorukaisena. Hänen alkujaan temmesläinen Iikka Kelhä eno oli ottanut kesällä 1937 nuoren Olavin mukaansa tiilitehtaan töihin, kun oli matkustanut työnjohtajaksi Jäämeren rannalle Petsamoon juuri perustettuun tiilitehtaaseen.

Olavi oli matkustanut sieltä kotiinsa myöhäissyksyllä 1937, jo lähes talvea se oli ollut siellä Jäämeren rannalla, saadessaan kotoaan tärkeän kirjeen. Kirjeessä kehoitettiin Olavia saapumaan kotiinsa tapaamaan kuolemaisillaan olevaa isäänsä. Hän jäi sille reissulle Tyrnävälle. Olavi oli vakuutettu kotonaan tulevasta suursodasta, että kannattaako enää mennä takaisin Petsamoon?

Matka Petsamoon ja sieltä takaisin oli ollut niinä aikoina vaivalloista matkustamista täysinäisessä hiljaa matelevassa linja-autossa. Pohjoisimman Lapin tiet olivat kapeita ja mutkaisia sekä kovasti jäisen liukkaita jo alkutalvesta. Rovaniemeltä voitiin matkustaa junalla Ouluun ja sieltä kauemmaksi.

Eräänä talvisena sunnuntai – iltana ennen viime sotia joukko korvenkyläläisiä poikia oli palaillut Yli-Temmekseltä valistustalo Väinölästä elokuvista. Paluumatkalla eräs paikallinen poliisi oli ollut kyttäämässä poikia taskulampun kanssa, maaten palttoossaan lumisella talvitiellä, kuin kuvitellen olleensa piilossa. Poikaporukan keulilla pyöräillyt oli potkaissut taskulampun hänen kädestään. Tunnistamattomat pojat eivät tietystikään saaneet sakkoja valottomilla polkupyörillä ajosta.

Korvenkylästä oli ollut talvisin nopea talvitie Temmeksen Nurkkalankankaalle. Ennen olivat yleisesti pyöräilleet polkupyörillään jäisiä reenjalasten jälkiä myöten. Saattoi toisilla mennä pitkäkin väli kaatumatta. Eikähän siinä kuinkaan käynyt, jos pyllähti paksuun pehmeään lumeen!

Sissinä jatkosodassa

Pohjois-Pohjanmaalle oli viime sotien aikanan perustettu merkittävä sotilasosasto, kun kesällä 1941 perustettiin Sissipataljoona 3 Limingassa, Limingan ja lähikuntien Lumijoen, Siikajoen, Revonlahden, Temmeksen ja Tyrnävän miehistä. Se alistettiin III divisoonalle.

Sissipataljoona 3 taisteli usein siellä, missä pyssymiehiä tarvittiin. Se ei siis ollut mukana sissitoiminnassa pataljoonana. Aktiivisia kaukopartiomiehiä oli ollut vain osa sissipataljoonan miehistä.

Tuo lakeuden miesten Sissipataljoona 3 lakkautettiin kesällä 1943. Se liitettiin vastaperustettuun 15. prikaatin I pataljoonaan. Sissejä meni myös siihen ja osa määrättiin muihin yksiköihin. Lapin sodassa tämä 15. prikaati lakkautettiin edelleen armeijan monien uudelleenjärjestelyjen takia. Miehiä meni siitä muihin yksiköihin.

Alkuperäinen III divisioonan Sissipataljoona 3 meni ensin sotimaan Uhtualle ja sitten hiukan myöhemmin Kiestinkiin. Niillä Vienan Karjalan seuduilla olivat myös kuuluisat Kis – Kis kukkulat. Olihan siellä ollut myös Eldankajärvi ja Erkki Tiesmaa. Tämä oululainen upseeri sanoitti ja sävelsi sota-aikojen tunnetun ikiviheän laulun ”Eldankajärven jää”.

Paljon meni siitäkin, alkuperäisen lakeuden Sissipataljoona 3:n miehistä kesällä 1944 torjumaan neuvostoliittolaisten Kannaksen läpimurtoa, kukin uusissa yksiköissään. Myöhäissyksyllä 1944, jatkosodan rauhan jälkeen monet komennettiin Lapinsotaan toimittamaan pois Suomesta entiset aseveljemme, saksalaiset sotilaat.

Lakeuden miehistä kootussa sissipataljoonassa oli ollut mukana useita tyrnäväläisiä asevelvollisia: esimerkiksi kersantti sotakoiraohjaaja Olavi Markus, lääkintäkersantti Olavi Pasanen ja kersantti Iikka Tjäder. Pasanen kertoi ennen jotain seikkailuistaan. Hänen tarinoissaan oli välillä mukana myös Mannerheiminristin ritari majuri Heikki Nykänen. Hän oli ollut ”Uhtuan sissi” lempinimen saanut tiedustelu-upseeri.

Hän oli ollut niiden partioporukkain johtajana, joissa myös Olavi Pasanen oli ollut mukana. Heikki Nykäkänen kirjoitti myöhemmin sotaromaanin ”Sissisotaa”. Se on julkaistu vuonna 1983. Se on tosiasioihin ja – seikkailuihin pohjautuva muistelmakirja. Siinä mainitaan esimerkiksi tyrnäväläiset kaukopartiomiehet luutnantti Veikko Niemelä ja Olavi Pasanen. Sissipartioiden johtaja Heikki Nykänen oli antanut kirjoittamansa sotakirjan entisille alaisilleen muistolahjaksi. Esimerkiksi Pasanen oli saanut sellaisen.

Pasanen kertoi sissikoulutuksen olleen kovaa ja vaativaa. Hän oli ollut hankkimassa sissikoulutusta ja sissin kuntoaan Paltamon Kiehimäjoella. Maasto siellä Oulujärven kyljessä tarjosi hyvät mahdollisuudet opetella monipuoliseksi, osaavaksi sotasissiksi.

Siellä oli paneuduttu talvella erityisesti hiihtoon. Tavanomaisesti oli hiihdetty verenmaku suussa – katkeamispisteeseen. Sitten, oli vielä jatkettu siitä. Pakkausta oli ollut repussa noin 30-40 kiloa. Se oli ollut sissin repun paino. Reppu sisälsi vaatteita, muonaa, räjähteitä ja ammuksia.

Sisseiltä odotettiin täysraittiutta. Esimerkiksi Heikki Nykänen oli ollut sellaisia miehiä. Niinhän se on, että esimerkiksi Työmies tupakan savun hajun tunsi tavallinen mies jo kaukaa. Luonnollisesti sotakoira haistoi sen monin verroin vielä kauempaa.

Sissin elämä elettiin pääasiassa paljaan taivaan alla. Hyvää oli sissin oppia tuntemaan tähdet. Kun, löysi taivaalta Otavan, niin löysi sen perusteella myös Pohjantähden. Se on pohjoisen pallonpuoliskon taivaannapa ja se on aina paikallaan pohjoistaivaalla.

Kun, tunsi tähtitaivaan tunnetuimmat tähdet, niin se helpotti ja nopeutti myös kartan ja kompassin kanssa kulkua ja suunnistamista. Tähtien muistaminen auttoi sissiä nopeaan kulloisen oleilupaikan paikantamiseeen ja kulkureittien valintaan, jopa ilman karttaa ja kompassia.

Ainahan oltiin partiomatkalla jonnekin menossa tai tulossa jostakin. Pilvisellä ilmalla oli huono lukea tähtitaivasta, mutta oppi sissi lukemaan luonnosta etelän ja pohjoisen. Suunnan ja suuntavaiston säilyttäminen oli ollut elintärkeää sisseille.

Sisseillä olivat taidot elää luonnossa ja luonnon suomin mahdollisuuksin. Tarvitsivat esimerkiksi myös nuoret miehet jonkin verran lepoa ja unta. Nuotioilla tarkeni yöpyä, mutta niiden näkyvyyden ja hajujen kanssa piti olla varovaisia. Liikuttiinhan luvatta kaukana vihollismaan alueella.

Kesällä oli helpompaa levon ja nukkumisen kanssa. Kuivalla kangasmaalla saattoi sissi ottaa torkut ilman isompia lepopaikan valmisteluja. Hyttysiä toki oli niissäkin vaivana liikuttaessa Vienan korvissa. Karjalaiskylän niityn reunassa saattoi olla heinälato, jossa oli suojaisaa levätä, jopa nukkua univelkaa pois kuivissa heinissä. Joitain ansoja eli pieniä paukkumiinoja oli hyvä laittaa ympäristöön varalta suojaksi.

Talvisilla partioreissulla, kun itä – Karjalan metsissä oli paksulti pehmeää lunta. Saatettiin pitää lepotauot tai viettää yö kaivautumalla vain yksinkertaisesti lumeen. Malleja siitä nähtiin luonnossa. Esimerkiksi metsäkanalinnut yöpyvä lumessa ”kiepissä” suojassa. Lumen suomaa suojaa osaavat hyödyntää myös jänikset ja ketut.

Miljoona markkaa

Entinen aseveljemme oli ollut kova pala purtavaksi. Idästä puristi puna-armeija eli maailman paras armeija koskaan. Lännestä nakersivat länsiliittoutuneet. Euroopan herruuden ratkaisivat liittoutuneitten loputtomat mies – ja materiaalivarastot sekä Brittein saarilta lennetyt monet, monet pommituslennot natsi – Saksaan.

Maailmanpolitiikan uusi suuri tilanne ns. kylmä sota nosti päätään jo ennen kuin oli edes marssittu Berliinin valtausparaatia ja Euroopan entisen vahvimman miehen, valtakunnanjohtaja Adolf Hitlerin ruumis ei ollut vielä ehtinyt edes kunnolla kylmetä.

Liittoutuneitten itäinen jäsenmaa Neuvostoliitto kiinnosti. Toisen maailmansodan voittamattomat puna-armeijalaiset olivat olleet hyviä esimerkiksi laulussa, tanssissa ja musiikissa. Sotilaina he olivat olleet edelleen noista asioista vielä parempia.

Neuvostoliitossa asui sadoin miljoonin ”suurta isänmaallista sotaa” käyneitä, ”äiti Venäjän” puolesta taistelleita neuvostosotilaita. Valtioateismista huolimatta he olivat sangen kristinuskoisia. Monen aunuslaisen tai vienalaisen pirtin nurkassa oli ikoni tai Kristuskuva kunniapaikalla. Eivät neuvostoliittolaiset taisteleet kulttihenkilöiden puolesta, kuin on tahtonut olla tapa läntisen puolen miehillä.

Lännestä oli käännytty entisten suomalaisten kaukopartiomiesten puoleen, että olisiko heillä kiinnostusta lähteä valokuvausreissuille Neuvostoliittoon? Se olisi myös ollut hyvä, jos nuo kylmän sodan ajan Neuvostoliittoa vakoilevat olisivat kirjoitelleet joitakin rivejä näkemästään paperille ottamiensa valokuvien lisäksi.

Tavallinen palkkio vakoilumatkasta Neuvostoliittoon muutamine rulline valokuvia oli ollut miljoona Suomen markkaa. Myös entiseen kaukopartiomies Pasaseen oli otettu yhteyttä. Lähdössä hän oli jo ollut vakoilijaksi. Hänelle oli tullut mieleen, vai olisiko hänen vaimonsa peloitellut, että jos hänen jatkosodan ajan hyvä tuuri loppuukin?

Pasasesta oli myös tullut jatkosodan aikana perheellinen, parin lapsen isä. Vakoilijan kohtalo siellä itärajan takana odotti häntäkin, jos kiinni jäi. Kun, vanhenee huononee myös metsissä salaa liikkumiset. Kiinnijäämisen riskit lisääntyvät iän myötä.

Pasasen Olavilla oli ollut hyvää tuuria koko jatkosodan. Hän kulki sen läpi ilman naarmuja. Monilla sodissa mukana olleilla olivat vaivana esimerkiksi sitkeät rakot ia ihovauriot jaloissa, jotka eivät suostuneet paraneen millään. Osa heistä löi kättä, jalkaa terävään kiveen tai kantoon, jos ei sattunut osumaan vahingoittavan, tappavan luodin tai raatelevan sirpaleen tielle.

Rintama- ja partiomiehillä oli ollut eriasteisia paleltumia. Osa oli vuollut käteensä, sormeensa vuollessaan poltettavaa pienille kynsitulille tai nuotioon. Ripulit ja punatauti, vatsakatarri olivat olleet yleisiä, usein lähes mädäntyneitten ruokien äärellä eläville. Pommituksissa oli joutunut hiekan, mullan sekaan tai räjähdyskaasupilveen. Joiltakin vaurioituivat keuhkot tai silmät pommituksissa. Myrkkykaasuja oli käytetty hiukan myös jatkosodassa.

Erilaisia partioita ja erilaisia tiedustelumatkoja

Sissipartioiden tärkein tehtävä oli ollut tiedustelu. Sitä oli tehty lähellä jo heti tuliasemien takana tai tiedustelumatkalle oli menty hyvin kauas satojen kilometrien päähän. Siinä yhteydessä puhuttiin kaukopartioista.

Niissä jutuissa mukana olleet sotilaat olivat olleet kaukopartiomiehiä. He olivat olleet erikoismiehiä, joilla olivat olleet kyvyt olla reissuillaan kaukana ja/tai kauan aikaa – kaukana omista linjoista. Heiltä oli odotettu kykyjä ja kuntoa olla tarvittaessa tai pakon edestä liikkeellä päivästä toiseen. Hiihtää tai juosta väsymättä päivästä toiseen!

Usein tiedustelureissuilla meni parikin viikkoa. Miehille oli pyritty lähettämään täydennystä laskuvarjoilla pudotettavilla muonatorpedoilla. Siinä puuhassa oli ollut mukana huolellisuutta ja osaaamista, oli vaadittu tarkkuutta. Toivottiinhan lastien tulevan juuri niiden tilaajille ja haluttiin napata ne ennen neuvostosotureita.

Joskus oli tosin käynyt niin, että suomalaisten sissien syliin oli tullut taivaalta laskuvarjon varassa lahjaksi lihava, raskas muonatorpedo monen monilla herkuilla. Pakkaukset ja purkit olivat olleet Made in USA valmisteita, makeisia sekä sissiruokaa. Olivat siis olleet littotuneitten raharikkaan USA:n apua Neuvostoliitolle.

Toivottiin myös, ettei vihollinen edes näkisi suomalaisten täydennystorpedoitten pudotuksia. Helposti he alkaisivat niiden perusteella paikallistaa luvattomilla asioilla liikkuvia sissejä. Lentokoneet olivat kauas näkyviä ja kuuluvia, samoin torpedot leijuessaan laskuvarjon varassa. Paljon ja usein oli siellä itä – Karjalan asumattomissa erämaissa kaiken näkeviä, tarkkaavaisia neuvostoliittolaissilmiä.

Jatkosodan tiedustelupartiot pyrkivät lähettämään päivittäin kotiin tietoja radioilla. Olihan partiomatkojen tarkoitus ollut juuri tiedustelu. Viesteissä kerrottiin vihollisen liikkeistä ja aseistuksesta sekä joukkojen laadusta. Olivatko he esimerkiksi olleet laatusotilaiden näköisiä, vai jo iäkkäitä, vaarattomilta vaikuttavia täydennysmiehiä?

Tietoja lähettiin kotiin kannettavilla radioilla. Kyynel – niminen radiolähetin oli ollut käytetyin. Viholliset häiritsivät sotasissien radioiden toimintaa. He pyrkivät myös paikallistamaan suomalaississien radiolähetysten perusteella heidän oleilupaikat ja mahdolliset kulkureitit.

Sissipartioita oli ollut erilaisia ja eri kokoisia. Joskus, oli lähtenyt etulinjan osastosta huomaamatta pari miestä katseleen etulinjan juoksuhautojen taakse. Tai olivatko menneet vain tarkkaileen, että pitääkö omien tupakointikuri kutinsa, vai palaako Työmies luvattomissa paikoissa? Vasta heidän muutaman tunnin päästä palattuaan, aseveljet saivat tietää heidän käyneen vakoilemassa taisteluhautojen takana.

Toisinaan partiomatkalle oli lähtenyt huomattavan suuri, jopa muutamamien satojen miesten kokoinen sissiosasto. Partiomatkaan oli usein lähdetty myös siten, että ensin oli ollut tykistökeskitys vihollisen asemiin. Partio ylitti linjat tykkitulen suojassa.

Erinomainen tapa lähteä kesäkelillä tiedustelumatkalle oli mennä vesitasolla. Monet kerrat vei vesitaso kaukopartiomiehiä kauas vihollislinjojen taakse. Vesitaso kuuluu ja näkyy kauas, mutta ei niitä aina huomattu neuvostoliittolaisten puolelta.

Partiomatkalta paluussa oli omat ongelmansa. Usein palattiin yksinkertaisesti vain tullen omien ja naapureiden taistelulinjojen läpi. Se vaati osaamista. Oli esimerkiksi olemassa tunnussanoja, joita vaihdettiin usein.

Myöhemmin, turhaan parjattu Pervitin pulveri oli ollut luotettava, käypä ja toimiva piriste partiomiehille. Kun, sissiporukka tyhjensi muutamat Pervitin laput suihinsa ennen linjojen ylitystä, eipä löytynyt sellaisia vihulaisia, jotka olisivat heitä kiinni juosseet tai hiihtäneet. Luoteja osasivat myös väistellä he, jotka saivat syödä muutaman Pervitin lapun piristeeksi. Pervitiniä oli ollut myös pillereinä.

Tuhoojapartioita, häirintäpartioita

Tarunhohtoisten kaukopartiomiesten tärkein tehtävä oli tiedustelu. Niissä oli ollut rauhallista tiedustelua ja väkivaltaista tiedustelua. Tiedustelumatkoilta linjojen taakse saattoi partiomiesten mukaan Suomeen joutua myös, joku onneton neuvostosoturi.

Myös tuohoamista harrastivat kaukopartiomiehet. Neuvostoliiton merkittäviä elämän lankoja olivat olleet Muurmannin rata ja Argangelin rata. Liittoutuneitten rahakas sotakaveri USA toimitti jatkuvasti suurin laivasaattuein materiaalia Muurmanskiin. Sitä lähti sieltä eteenpäin Neuvostoliittoon monin pitkin, raskain junakyydein.

Kaukopartiosissit kävivät häiritsemässä toistuvasti Neuvostoliiton elämänlankain monien junain rahtiliikennettä ja rataa vastaan kohdistunein tihutöin. Joitakin kertoja Neuvostoliiton elämänlankaratoja oli paukautettu irtipoikki pitkältä matkalta ja lihavia, raskaita sotamateriaalijunia oli saatu suistettua kiskoilta.

Merkittävä tuhoamisisku oli tehty suomalaississien toimesta Petrovski Jamiin. Siellä oli sijainnut eräs Neuvostoliiton huoltokeskus. Huoltokeskus oli kerrattain tuhottu.

Häirintään liittyvästä käynee esimerkkinä tapaus, jossa ryhmä sissejä oli seikkailut Vienassa. Kyseisellä partiomatkalla sisseillä oli tiedustelun lisäksi ollut tehtävänä siirtää pieni määrä erään syrjäisen pienen vienalaiskylän ihmisiä paikasta toiseen ja jättää heidät sitten sinne uuteen paikkaan ihmetteleen.

Kävelymatkan aikana päälle oli noussut vesisade. Eräs nuorukaississi oli ajatellut olla herrasmies. Hän oli antanut takkinsa erään viluisan näköisen karjalaismummon harteille. Eromispaikassa hän oli alkanut kieltä taitamattomana nätisti nyiskelemään mantteliaan mummon harteilta. Karjalaismummo oli kellahtanut selälleen ja alkanut kääriskellä kolttunsa helmoja ylöspäin. Paluumatkalla kohteesta oli kauan aikaa muistutettu ja kiusattu onnetonta sissiä sangen iäkkäästä morsiammesta.

Sitä mitalia jäi puuttumaan

Tyrnävän veteraanikirjassa on viime sodissa mukana olleitten kuvia. Siellä on monien joukossa esimerkiksi myös veteraanit: Pasanen, Markus ja Tjäder. Olavi Pasanen ja Olavi Markus muistelivat Iikka Tjäderin olleen kuin mallisotilaan. Sotilasta kiitettiin ansioistaan. Ne ovat sotilaalle tuhottuja vihollisia ja/tai tuhottua viholliskalustoa.

Tjäderin Iikan muisteltiin olleen myös kaikin puolin kivan, mukavan ja luotettavan aseveljen. Olavit olivat sitä mieltä, että liian vaatimattomasti oli Tjäderiä palkittu, kun hänelle oli annettu niitä samoja mitalaleita, joita oli yleensä jaettu miehille kannustus – ja muistomitaleina. Olavien mielestä Iikka Tjäder oli sotilaana ollut paljon yläpuolella tavallisten. Iikan olisi kuulunut saada viime sotien sotilaan arvokkain mitali eli Mannerheimin ristin mitali!

Iikka Tjäder oli ollut samankyläläinen tarinani Olavi Pasasen kanssa. Iikka oli ollut pari vuotta Pasasta vanhempi. Iikka oli menettänyt jatkosodassa vasemman jalkansa polven yläpuolelta. Hänestä oli tullut jalkapuoli sotainvalidi. Sellaisia kohtaloita oli ollut paljon viime sotien seurauksena.

Sissipatajoonan perinnejuhlat

Sissipataljoona 3 oli ollut merkittävä pohjoispohjalainen sotilasosasto. Se perustettin kesäkuussa 1941 Limingassa. Sen perusti Raahen suojeluskuntapiiri. Niinä aikoina asevelvollisuus ja kutsunta-asioita hoitivat suojeluskuntapiirit. Liminka kuului Raahen suojeluskuntapiiriin. Oulussa oli oma Oulun suojeluskuntapiiri.

Siksikin tuon pataljoonan perustaminen oli ollut merkittävä ja näkyvä lakeudella, koska siihen määrättiin noin 1000 miestä harvaanasutulta lakeudelta. Alueitten rajaus, mistä asevelvollisia tuli sissipataljoona 3 ei ollut tiukkarajainen. Sissipataljoona 3 sai jatkosodan aikana miehiä lisää myös muista maakunnista ja suojeluskuntapiireistä.

Sissipatajoona 3. lakkautettiin kesän 1943 aikana. Armeijassamme oli sota-aikana lähes jatkuvasti uudelleenjärjestelyjä. Tuokin alkujaan Limingan lakeuden miesten oma alkuperäinen sissipataljoona liitettiin 15. prikaatin 1. pataljoonaan.

Myöhemmin monet sissipataljoona 3:ssa palveleet alkoivat muistella menneitä. Perustettiin esimerkiksi Sissipataljoona 3 perinneyhdistys. Se on kokoontunut jo kymmeniä vuosia kesäisin perinnejuhlaansa lakeuden kunnissa. Sissipataljoona 3:n perinnepäivään kuuluu nykyisin myös kirkkopyhä.

Tyrnävän uuden ja tilavan nuoriseurantalon, Seurojentalon valmistuttua 1960-luvun alussa. Se vilkastutti entisten sissien ja viime sotiin osallistuneitten sekä vanhoista asioista kiinnostuneitten Sissipataljooona 3:n perinnepäivän vieton kiinnostusta.

Ehkä sodasta vierähtänyt aika saattoi vaikuttaa perinnepäivä kiinnostukseen? Kohta sodan jälkeen monilla oli ollut jokapäiväiseen toimeentuloon liityviä kiireitä, jotka veivät kaiken ajan. Paljon oli myös sodissa mukana olleita rauhan miehiä, joita ei kiinnostanut rauhan aikana mikään sotaan liittyvä tai sodan muistelu.

Sodan muistelu vaikutti toisten mielestä kuin liian lapselliselta aikuiselle miehelle. Sen nähtiin myös olleen liian sotaa, väkivaltaa ja tappamista ihannoivaa. Sotiin liittyi myös kovaa propagandaa. Se on aina ollut asoita tieten tahtoen vääristelevää.

Monien mielestä piti elää rauhan päiviä, kun niitä saatiin elää. Elää saamaamme rauhaa sodissa menettyjen vuosien korvauksena. Niihin eivät kuuluneet esimerkiksi sotaosastojen perinnejuhlat ei sodan, tappamisen ja väkivallan muistelu. Tavallisesti sotavuosien jälkeistä aikaa elettiin maaseudulla kovan työnteon merkeissä.

Ei ollut aikaa, ei kiinnostusta sodan muisteluihin. Turhanpäiväisinä ajanhaaskauksina niitä pidettiin kauan. Rahaa ja vapaa-aikaa oli ennen myös vähän. Ei ollut autojakaan, joilla olisi ajeltu juhlimaan. Hyvin hoidetun suomalaisen ulkopolitiikan ansiosta saimme todellisuudessa elää rauhan aikaamme. Sitävastoin sotimisten ja propagandan takia oli meiltä poloisilta suomalaisilta mennä rauha sekä valtiollinen itsenäisyys.

Ajan myötä ja sotakärsimysten, muistojen himmentyessä osa sisseinä sodassa palvelleista, perinneasiasta kiinnostuneista tai veteraanien sukulaiset, tuttavat alkoivat osallistua lakeuden sissipataljoonan perinnejuhlaan. Ne olivat olleet vuosituhansien vaihtuessa useita vuosia suosittuja. Luonnollisesti entiset kaukopartiomiehet eivät juuri itse enää osallistu Sissipataljoona 3 perinnejuhliin. Esimerksi vuonna 1920 syntynyt, jos eläisi, hän olisi tänään (2016) jo 96 vuotias.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Heikki_Nyk%C3%A4nen

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sissipataljoona_3_(jatkosota)

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_III_armeijakunta_(jatkosota)

http://kirjastolinkit.ouka.fi/kaleva/kesa13/sissit.htm

http://vanhahistoria.blogspot.fi/2015/02/kiestingin-kelirikkotaistelut-kevaalla.html

http://kansataisteli.sshs.fi/Tekstit/1962/Kansa_Taisteli_12_1962.pd

https://www.avi.fi/web/avi/-/kuulkaamme-veteraanitarinoita-ennen-kuin-niita-ei-kuule-pohjois-suomi-#.V_thKyQ37IU

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiehim%C3%A4njoki

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_kaukopartiotoiminta

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2274199?utm_expid=13459684-4.RRlTebaMRfebWecrdbt9Ow.0&utm_referrer=https%3A%2F%2Fwww.google.fi%2F

http://www.salonseudunsotaveteraanit.fi/muistelmatlietzen_antero_-_prikaati_15_muistelma.htm

https://fi.wikipedia.org/wiki/Dresdenin_pommitukset

Nykänen, Heikki: Sissisotaa: sissipäällikön muistelmia jatkosodasta ja Lapin sodasta. Helsinki: Alea-kirja, 1983.

tuolta löytyy turva sissillekin

tuolta löytyy turva sissillekin

sissejä lähdössä reissulleen

sissejä lähdössä reissulleen

sissipartio palaa reissultaan

sissipartio palaa reissultaan


Syystöitä, syyskyntöjä

Posted on

FM Mauri Junttila

Suomi oli kauan maa – ja metsätaloudesta toimeentulonsa saanut maa. Syyskynnöt olivat tärkeitä. Kynnöt tehtiin kauan hevosilla. Se oli raskasta työtä hevosille.

Ikiaikainen kaskenpoltto oli vanhaan aikaan ainoa keino suomalaisille leipäviljan viljelyssä. Kaskenpolttoon ei liittynyt tavanomaisia syyskyntöjä. Mutta, paljon oli kasvu- ja kylvöalustan laittoja ja muokkaamisia niissäkin.

Kasket valmisteltiin kylvöalustoiksi hevosten vetämillä risukarheilla ja kyntösahroilla. Pienimuotoisia kaskien kylvöalustojen kunnostuksia tehtiin myös pelkin ihmisvoimin. Esimerkiksi mies veti kevyttä kyntösahraa ja vaimo oli sahran kahvoissa.

Eräs tärkeä työkalu kaskimailla oli ollut noin 1,5 metriä leveä puinen vedettävä melko vankkarakenteinen peltokampaksi sanottu. Sen avulla kunnostettiin kaskimaita kylvöalustaksi esimerkiksi hevosilla tai härillä vetäen. Härkiä oli ennen käytetty vetojuhtina Varsinais – ja Etelä-Suomessa sekä Etelä – Pohjanmaalla.

Talikot ja lapiot olivat myös olleet keskeisiä työkaluja kaskien muokkaamisessa. Ne olivat olleet vanhaan aikan puusta valmistettuja. Lapion kärjessä saattoi olla kulutusta kestävä metalliosa. Kuokka oli ollut tehokas työväline raivaustöissä. Kaskimaat olivat olleet pieniä pinta-aloiltaan, vain muutaman hehtaarin kokoisia tai allekin hehtaarin.

Kaski tehtiin siten, että sopivaksi katsotusta paikasta kaadettiin kaikki puusto niille sijoilleen levälleen maahan. Alue oli metsää. Se saattoi olla jopa suuripuista metsäaluetta.

Kaadetut puut saivat kuivua pitkällään maassa auringon paisteessa. Sitten, kuivattuaan kaskimaalle kaadetut puut poltettiin niillä sijoillaan. Samalla maasta paloi myös pintamaata kanervikkoa, varvukkoa tai muuta pintamaan kunttakerrosta.

Kaskenpolttoon liittyi työvaihe ns. viertäminen. Se oli lähinnä vierittää palavia puunrunkoja ja puita kaskimaalla puukankien avulla. Kyseisen työvaiheen avulla poltettiin kaskelle kaadetut isommat ja pienemmät puut ja kaikki muukin palava.

Kaskenpoltto oli ollut likaista, raskasta ja hikistä työtä kesäkuumalla. Poltettavat puut lisäsivät kuumuutta. Kaskimaiden ainoa lannnoitus oli tasainen tuhkakerros, mitä syntyi kaskenpolton ja poltettavien puiden ja niiden viertämisten yhteydessä.

Kaski hylättiin muutaman sadon jälkeen, kun se ei enää jaksanut kasvattaa ruista, ohraa, vehnää jne. Usein, vuosien vieriessä saattoi käydä, että sama alue kaskettiin uudelleen myöhemmin. Se oli vain ensin metsittynyt kunnolla – sankaksi metsäksi.

Peltoviljelyksi sanottava pellonkäytön työmuoto alkoi Varsinais-Suomesta. Siellä ovat Suomen vanhimmat viljellyt pellot. Siellä alettiin ensimmäisinä kyntää peltoja.

Peltoviljelyksessä olevat pellot olivat aina samoja peltoja. Kaskeamisen, kaskimaat olivat aina eri paikoissa. Ihmisiä saattoi siirtyä asuman muualle kaskeamisen mukana.

Viljaa kasvavia peltoja lannoitettiin kotieläinten lannalla. Peltoviljelyn myötä alettiin painottua myös karjanhoitoon. Ihmisillä alkoi olla enenevästi lampaita, lehmiä ja sikoja hevosten lisäksi. Ohraa alettiin käyttää enemmän myös oluen valmistamiseen. Se oli ennen ollut ruokajuoma. Kotona, myyntiin valmistettu olut toi myös tuloja talonpojille.

Peltoviljelyt jatkuvasti samoilla pelloilla ja yleensä viljanviljely alkoivat Varsinais – Suomessa. Aluetta sanottiin ennen vanhaan Suomen vilja – aitaksi. Vuosien vieriessä peltoviljely levisi kaikkialle Suomeen ja kaskiviljely jäi tyystin pois Suomesta.

Pellonraivausta

Suomessa on raivattu peltoja iät ajat. Suurta oli pellonraivaus ollut esimerkiksi toisen maailmansodan jälkeen. Niinä aikona raivattiin peltoja kaikkialle Suomeen.

Suurimittaiseen pellonraivaukseen vaikutti hävitty talvi- ja jatkosota. Osaksemme tulivat alueluovutukset itä – Suomessa. Sodissa menetyssä Karjalassa oli ollut runsaasti peltoja. Sieltä sotaevakkoon joutuneet olivat olleet pääosin maanviljelijöitä. Heille pyrittiin järjestämään samat toimeentulomahdollisuudet ja – muodot tynkä – Suomeen. Se puuha ja toiminta vaati paljon uusien peltojen raivaamisia.

Sotien kestäessä rintamamiehille oli luvattu maata. Niinä vanhoina, hyvinä Paasikiven ja Kekkosen aikoina, herrat pitivät positiiviset lupauksensa. Asumattomiin erämaihin, syviin metsiin perustettuihin rintamamiestaloihin raivattiin peltoa. Niissä piisasi isännille kyntämistä ja kylvämistä. Taajamiin nousi asevelitaloja, asevelikyliä.

Entiset rintamiehet saivat tontteja myös taajamista. Niille oli tyypillistä suuri koko. Tontilla voitiin pitää kookasta kasvimaata, kasvattaa kasvimaa ja puutarhatuotteita omaan käyttöön. Ns. asevelitalot olivat myös olleet yhteiskunnan kädenojennus taajamien entisille rintamamiehille, saada omakotitalo isolla tontilla.

Sodanjälkeisten pellonraivausten myötä Suomeen perustettiin telaketjutraktoreita ja kaivinkoneita omistanut yhtiö nimeltään Pellonraivaus OY. Se hankki paljon työkoneita länsiliittoutuneitten Normannian maihinnousun ylijäämävarastosta. Ne vain kunnostettiin Suomessa ja maalattiin Pellonraivaus OY:n väreille eli keltaisiksi.

Uudismaan kyntöpuuhiin ryhtyvä Pellonraivaus OY:n massiivinen katerpillari tarjosi katsojalle monia kuulo- ja muita aistimuksia sekä näkemiskokemuksia. Oli työmailla myös erilaisia kivoja tuoksuja. Naftalla käypä jykevä harvakäyntinen pillarin diesel käynnistettiin narunpätkällä käynnistettävän venemoottorin näköisen bensamoottorin avulla. Se oli kiinteästi dieselin kyljessä. Caterpillari tuoksui vaseliinille. Moottorin jäähdytysvedellä oli myös oma kiva tuoksunsa. Raivausmaan kyntöaura halkoi paksuja siivuja syyskohmeisesta raivausmaasta. Sieltä kohosi myös omia maaperän tuoksuja. Kun, painava näyttävän näköinen pillari liikkui, maa tärisi laajalla alalla.

On arvosteltu, että suuret sodanjälkeiset pellonraivaukset ja monet uudistilojen perustamiset olivat olleet virheliike Suomelle. Väärin moitiskeltiin. Ei vielä silloin ollut voimakkaan teollistamisen aika maallemme. Tavanomainen maa-ja metsätalous antoivat parhaiten turvan ja leivän kansallemme. Aika oli edelleen niiden. Sodan jälkeen oli vielä useita vuosia kova puute kaikista elintarvikkeista: kanamunista, possunlihasta, maidosta, leivästä jne.

Paljon tekivät syvien metsien uudistilojen miehet maallemme elintärkeitä metsätöitä hevosineen vuosikymmenten ajan. Vientipuulla Suomi sai valuuttaa sodan jälkeisiin ostoihinsa ulkomailta sekä myös valtavaan sotakorvausteollisuuteen. Sodanjälkeinen sotakorvausteollisuus tarvitsi ennenkaikkea rautaa. Poltto – ja voiteluaineita ostettiin niitä tuottavilta mailta. Bensaa tarvittiin autoihin ja traktoreihin.

Noiden kaikkien pakollisiin ostoihin saatiin ulkomaista valuutta suurilla suomalaisten vientipuukaupoilla. Kuorittu paperipuupölli oli ollut erityisen kysyttyä ulkomaille. Sitä kuskattiin esimerkiksi vuosikymmenten 1950 ja 1960 vaihteissa jopa kaukaa itärajalta, kaukaa Juntusrannan ja Raatteentien suurista metsistä – Oulun Toppilan satamaan silloisilla vain noin 38 – 40 m3 kuljettaneilla kuorma autorekoilla.

Sekin oli suurten sydämaiden metsissä ahertavien miesten ansiota, että saimme alkaa juoda kaipaamaamme aitoa kahvia kohta sodan jälkeen. Kahvia alettiin saada juoda halujemme mukaan Helsingin olympialaisten ajoista (1952). Elintarvikesäännöstely ja ostokortien käyttö loppui Suomesta kokonaan pari vuotta myöhemmin.

Rahtilaiva Herakles toi kahvia Turkuun suoraan Brasiliasta jo helmikuussa 1946. Tornionjoki vuosi hieman kahvia Ruotsista kaiken aikaa. Tosin sota-aikana vain vähän. Senkin kahvin ostoon tarvittiin luonnollisesti rahaa. Niistäkin rahoista osa oli syvien metsien uudistalojen isäntien, entisten rintamamiesten työtuloista kertyneitä. Valtio maksoi raivauspalkkioita uudispeltojen raivauksista. Niiden töiden ansiosta maaseudullakin alettiin käsitellä rahaa.

Esimerkiksi Lapin – ja Oulun läänin sekä monien muiden läänien syviin metsiin perustettujen uudistalojen isännät puuhaisivat perinteisen maatalouden parissa. Siihen kuului lypsykarjanhoitoa ja peltoviljelyä. Syksyisin kynnettiin peltoja seuraavan kesän kasvua varten. Kynnöt olivat tärkeä osa maanmuokkausta ja maan valmistelua kasvualustaksi. Talvisin nuokin raivaajamiehet olivat tärkeissä metsätöissä.

Maataloustraktoreita alkoi tulle enemmän pelloillemme vasta 1960 – luvulla. Peltoja kynnettiin vielä kauan hevosilla viime sotien jälkeen. Tavallinen, maalauksellinen näky maaseudulla syksyisin oli se, kun reipas isäntä oli yksinään touhukkaana kyntämässä pirteällä hevosellaan. Ohjakset olivat heitettynä kivasti pään yli harteille ja olkapäille. Siellä, he menivät syksyisellä pellolla mies ja hevonen kahdestaan kynnettävää peltoa. Kyntöviilut kaatuivat nätisti pellolle toinen toisensa viereen.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomenhevonen

http://www.luontoon.fi/telkkamaki/nahtavyydet/kaskeamisentyovaiheet

https://fi.wikipedia.org/wiki/Uudistalo

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tyyppitalo

http://historiantapahtumia.omablogi.fi/avainsana/rintamamiestalo/

https://tyohevosharrastajat.fi/2016/08/17/hevoskynnon-sm-kilpailut-10-9-2016/

http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/peltoviljely/akeet.htm

http://yle.fi/uutiset/kahvilaiva_herakles_toi_mukanaan_toivon_tulevasta/8697682

http://suomenhistoriaa.blogspot.fi/2009/04/vaaran-vuosien-1944-1948-tapahtumat.html

https://www.youtube.com/watch?v=nqSygBZex-8

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/perinne-sailyy-sohjanan-talossa/25141/

http://mauri-junttila.blogspot.fi/

https://asiakas.kotisivukone.com/files/karjasilta.palvelee.fi/tiedostot/Karjasiltalainen_2015.pdf

rintamalla veistettyjä asevelitalon hirsiä numeroidaan

rintamalla veistettyjä asevelitalon hirsiä numeroidaan

hirsinen asevelitalo vuodelta 1943

hirsinen asevelitalo vuodelta 1943

komea suomenhevos ori

komea suomenhevos ori

Viikatteen teroitus: postimerkki vuodelta 1946

Viikatteen teroitus: postimerkki vuodelta 1946


Heinäkuista tarinaa

Posted on

FM Mauri Junttila

 

Meillä on suomenkielessä tuokin erikoisuus, että sanat heinäkuu ja heinä muistuttavat toisiaan. Verrataanpa nyt keskenään, vaikka vastaavia englantilaisia tai ruotsalaisia sanoja!

Heinäkuu on meillä lämpimimmän vuodenajan ajanmäärite ja heinä on meillä kaikkien tuntema ruohomainen kasvi. Se on ollut esimerkiksi hevosten ja muun karjan rehua kautta aikain. Heinä on nykypäivien pihanurmikoissakin tärkeä kasvi.

Suomessa arvellaan heinäkuu nimen tulleen kesäisistä heinäin korjuutöistä, heinätöistä. Heinätyöt olivat ennen jokapäiväisen elämisemme ja toimeentulomme kannalta elintärkeitä töitä. Heinäin korjuut olivat niin merkittäviä, että antoivat nimen kesäiselle kuukaudelle.

Kaukaiset esi-isämme alkoivat käyttää hevosia apuna esimerkiksi liikkumiseen paikasta toiseen. Kaupungeisssakin hevoset olivat tärkeitä liikkumisen apuvälineitä vielä kaukana 1900-luvulla, ennen kuin autot ja sähkövoimalla toimivat raitiovaunut syrjäyttivät ne.

Hevoset olivat välttämättömiä ja tärkeitä monissa maatalojen töissä ennen traktoreita. Hevosilla tehtiin Suomelle tärkeitä metsätöitä vielä kaukana 1900-luvulla. Hevosia oli monissa teollisuustöissä ennen sähköistymistä tai vesivoiman hyödyntämistä.

Sen voi uskoa, että tärkeitä olivat heinäkuiset heinätyöt vanhan ajan ihmisille. Kysyntää on ollut kautta aikain heinäkuussa korjatuilla heinillä. Hevoset syövät heinää. Ravinnoksemme maitoa lypsävät lehmät syövät heinää. Lampaat, tärkeät villantuottajat syövät ravinnokseen heinää. Tärkeitä olivat ennen esimerkiksi Porkkalanniemellä tai Sipoossa kasvatetut heinät ja kauranjyvät Helsingin hevosille.

Voidaan uskoa, että esimerkiksi jo kivikauden metsästäjä/kalastaja esi – isät keräsivät luonnonheinää hiekkaisten järvenranta asuinkuoppainsa pehmikkeeksi sekä suojaksi kylmyyttä vastaan. Ehkä, he myös pureskelivat, söivät joidenkin heinälajien varsia ja juuria ravinnokseen, kun metsän riistaa ja pyyntikaloja saatiin vain heikosti?

Saattoivat kivikauden ihmiset tietää laittaa heinää nahkaisten vaatteidensa sisälle suojaamaan kylmyydeltä? Heinää on hyödynnetty pukeutumisessa. Lapinmaan ihmiset käyttivät jalkineissaan kesällä korjattua heinää sukkien sijasta. Esimerkiksi eräs vanha sananlausahdus kertoo, että Pohjois – Pohjanmaan ”muhoslaiset ovat leveitä kulkijoita. Heillä oli kolmet housut päällekkäin ja heiniä joka välissä!”

Heinätyöt ajoittuvat heinäkuulle. Heinänkorjuutöiden aloittaminen ei ole ollut tarkkaan tiettyyn päivään sidottua. Se on ollut kravun kääntöpiirin yläpuolisessa pitkänomaisessa Suomessa paikkakuntakohtaista. Esimerkiksi Varsinais-Suomessa heinäin niitot, seivästämiset ja korjuutyöt alkoivat varhaisemmin kuin Lapinmaan kemiläisillä, kittiläläisillä, kuivaniemeläisillä tai sodankyläläisillä. Vanha kansa puhui ennen esimerkiksi heinä-Maariaasta tai Hermannilta heinään. Ne olivat olleet eräitä heinätöihin liittyneitä ajanmääritteitä vuodenkierrossa.

Heinätöiden aloittamisessa tärkeintä osaa näytteli heinänkasvustojen kehittyminen korjuukuntoon. Toisinaan, lämpiminä kesinä heinätöihin päästiin jo varhain suuresssa osaa maata, jopa kohta juhannukselta. Kylminä, monien runsaiden sateiden kesinä heinänkorjuutyöt saattoivat venyä syksyyn.

Kautta aikain heinäinkorjuuta tarkasteltuna, heinätöiden kiireisin ja sadonkorjuussa tuottoisin kausi on aina ajoittunut heinäkuulle. Heinäkuun poudat ovat olleet parasta heinänkorjuu aikaa. Toisina kesinä on saattanut olla tosi hyviä heinäpoutia ja pitkään. Onnistuakseen, saadakseen laadukasta heinää, heinänteko tarvitseekin poutasäitä.

Elimme tuhansien vuosien ajan talonpoikaisissa yhteisöissä, joissa kesällä kuivatut heinät olivat tärkein osa karjan rehua. Hevoset, joilla tehtiin maatalojen työt tai jotka kuljettivat meitä paikasta toiseen, ennen autoja, polkupyöriä ja mopedeja. Niiden vanhojen aikojen hevoset rouskuttelivat suuret määrät heinää talleissaan. Lehmät joiden maidosta valmistamme juustoa ja kirnuamme voita, syövät kesällä kerättyä ja niitettyä heinää. Lehmäin maidosta keitämme myös makoisan juhannusjuustokeiton, kainuulais-/pohjoispohjalaisen makian juuston, punaisen heran. Lampaat joiden villoista kudomme tärkeitä lapasia, sukkia ja villapuseroita kylmyyttä vastaan, tuottavat villaa heinäin antaman ravinnon voimalla.

Heinätyöt ovat aina olleet säiden armoilla, jos yleensä mikään työ on. Jo, yökaste ja korjuuuajalle sattuneet ilmojen korkeat kosteusprosentit alkavat homehduttaa, pilaannuttaa heinää. Kun, heinää aletaan korjata, sitä niitetään poudalla. Hyvää sekin, jos heinä ehtii kuivua kedolla ennen seipäille hankoamista. Kun, seivästetyt heinät saavat kuivua lisää seipäillä hyvissä poutasäissä, niin hyväähän sekin on. Suotavaa tietysti on sekin, että heiniä talvisuojiin eli latoihin kerätessä on edelleen poutaa.

Viikatteilla katkaistaan heinät niittyiltä

Tärkein väline heinänkorjuutyössä on kautta aikain ollut viikate. Maalla oli ennen paljon hyviä seppiä, mutta päteviä viikateseppiä oli vain muutama pitäjää kohden. Hyvä viikate kesti pieniä kolhaisuja kiviin ja sitä ei tarvinnut hioa jatkuvasti. Pätevä seppä taisi takomansa viikatteen karkaisun, että siitä tuli juuri sopivan hyvä työkalu.

Viikatteiden valmistaminen oli merkittävä seppiä työllistävä kotiteollisuuden muoto. Ennen Suomessa oli todella paljon perheviljelmiä. Niissä perhe suoriutui kaikista talon töistä. Eräänä lukuna voi esittää, että taloa kohden hankkivat ennen heinäntekoa puolenkymmentä viikatetta pitäjän viikatesepältä. Samoja viikatteita käytettiin myös elonkorjuutyössä. Oli myös suurtilallisia, joiden heinäpelloilla niitti, seivästi ja keräsi heiniä latoon palkattua työväkeä. Heille tarvittiin myös paljon uusia viikatteita.

Puinen harava oli tärkeä heinätöissä. Siinä oli varsi ja lapa puisine piikkeineen. Haravia tehtiin taloissa talvisina puhdetöinä, mutta oli myös kyläläisiä, jotka tekivät niitä suuret määrät myyntiin. Heinähangot olivat myös puisia ennen rautaisia.

Heinätyöt ja heinäin kokoamiset olivat tärkeitä töitä. Niiden onnistumisen kannalta oli tärkeää ruokkia hyvin heinäväki. Talon läheisyydessä heinätöitä tehneet kävivät syömässä kunnolla ja vahvasti pirtin pitkän pirtin pöydän ääressä. Kauempana niityillä olleille vietiin maittavaa ja ravitsevaa ruokaa pelloille. Kahviakin joivat ihmiset jo kauan sitten. Ehkä sitä sai juoda heinäväkikin jo melko kauan sitten? Kahvia oli ollut nautittavana Ruotsi-Suomessa jopa 1600-luvun lopusta saakka.

Kaukaisilla syrjämaillä heinätöissä kulkeneet ja niittykämpissä yöpyneet ottivat talosta mukaansa ruokaa. Osalla heistä oli ollut mukana onkivälineitä kokeilla kalaonnea lähipuroista, – lammista. Niittykämppä saattoi olla hirsistä tehty, jonka nurkassa oli kivikasa, jossa voitiin pitää tulta keittämistä varten. Savua saatiin ulos puusta tehtyä savutorvea myöten. Mutta, useimmiten he yöpyivät syrjäniittyjensä ladoissa tai vain pelkällä kedolla maaten pusero tai takki harteille peitoksi heitettynä.

Savolaiseksi perinneruuaksi mielletty kalakukko kehittyi kaukaisten syrjäniittyjen niityväen ruuaksi. Siinä on mukana tärkeimpiä ruoka aineita: leipäainesta, kalaa, silavanviipaleita tai pieniä lihapaloja. Sen säilyvyys oli myös ollut kohtalainen, sen kypsennyksen takia. Kalakukkoa oli ruokana paljon laajemmilla alueilla kuin Savo.

Voi oli myös tärkeä ruoka-aine niittyväelle. Se säilyi syrjäniityllä härskiintymättä matalassa maakuoppassa. Piimä säilyi myös maakuopassa hyvänä muutamia päiviä.

Erinomainen pohjoispohjalaisten niittyjuoma oli sahti. Sen valmistaminen vaati hyvää taitoa ja erityisosaamista. Pohjalaisten sahdissa oli alkoholiprosentteja vain 0 prosenttia, vaikka se oli valmistettu samoista aineista kuin päihdyttävä olut tehdään. Eivät heinämiehet siitä lainkaan humaltuneet, eivätkä krapulaa sairastaneet.

Ihmiset keräsivät luonnonheinää esimerkiksi vetisiltä heinää kasvavilta suoniityiltä. Toisinaan heillä oli siellä kannattavat suokengät jaloissaan. He kantoivat heiniä selässään ns. ”takkavitoilla” eli nuoresta puusta tehdyillä vitsaksilla pieninä kasoina. He keräsivät heinää pieniin harvaseinäisiin hirsilatoihin tai varastoivat heiniä suuriin heinäsuoviin. Talvella rekikelien aikaan niitä ajettiin kotiin karjan käytöön.

Heinä, mitä he keräsivät karjan rehuksi niityiltään, luonnonlaitumiltaan ja soilta oli tuhansien vuosien ajan ollut pelkkää luonnonheinää. Mukana niissä oli ketojen ja niittyjen kukkia. Monet kuivatut kukat ovat eläinen ravinnoksi soveltuvia.

Aikanaan kaikkialle Suomeen levinnyt satoisa, tuottava heinäkasvi timotei jalostettiin Yhdysvalloissa 1700-luvulla. Suomessa timoteitä eli kylvöheinää kasvoi pellolla yksistään kylvöheinänä, mutta myös apilaan sekoitettuna. Timotein tulon myötä suomalaisisäntien peltojen ja niittyjen heinäsadot suurentuivat huomattavasti entisiin vaatimattomiin ketojen ja niittyjen luonnonheinäsatoihin verrattuna.

Lähtitä:

https://www.k-maatalous.fi/asiakasohjelmat/viljelyohjelma/nurmen-viljely/kuivaheina/

http://www.maaseutumedia.fi/yleisimmat-keraajakasvit-ja-peitekasvit/

http://www.jarki.fi/fi/perustietoa-kasvilajeista

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hein%C3%A4

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hein%C3%hioaA4laatikko

https://fi.wikipedia.org/wiki/Timotei

http://itsenaisyys100.fi/viljantuonnin-vapautuminen-ja-metsan-arvonnousu-muuttivat-maataloutta/#more-info-601

http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/maaseutuhistoria/voimakkaan_taloudellisen

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hevonen

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lammas

https://fi.wikipedia.org/wiki/Nauta

http://www.paulig.fi/inspiroidu-opi/kaikki-kahvista/kahvin-historia

heinä peltoa etelä-suomessa

heinä peltoa etelä-suomessa

timotei on satoisa heinäkasvi

timotei on satoisa heinäkasvi


Elokuista tarinaa

Posted on

FM Mauri Junttila

Elokuu on myös kesäkuukausia. Silloin on vielä lämmintä, jopa hellettä. Elokuussa alkaa elonkorjuu. Siitä elokuu on saanut nimensä.

Elokuussa alettiin ennen vanhaan niittää pelloilta viljaa sirpeillä ja viikatteilla. Tavanomaisia viljoja olivat kaura ja ohra. Vehnäkin oli yleista Suomen eteläosissa jo kauan sitten. Niitä hangottiin viikateniiton jälkeen seipäille kuivumaan.

Ruis sidottiin aina lyhteille ja lyhteistä ladottiin kuhilaita seisomaan säännöllisiin riveihin pelloille. Sanottiin myös, että laitetaan ”jalalle”, kun tehtiin ruiskuhilaita pelloille. Yksi ruiskuhilaiden lyhde taiteltiin keskeltä. Se laitettiin ylimmäiseksi suojaamaan kuhilasta sateilta. Jotkut isännät sitoivat myös kauraa ja ohraa lyhteiksi.

Niitettyä viljaa kerättiin pelloilta hevosvetopelein riiheen puitavaksi. Riihet olivat lämmitettäviä. Joillakin sama rakennus saattoi toimia sekä riihenä että saunana. Viljat kuivuivat edelleen lämmitettävässä riihessä. Riihessä lyhteiden tähkäpäitä hakattiin varstoilla. Siten saatiin jyvät irti tähkäpäistä. Epäpuhtaat jyvät puhdistettiin törystä ja ruumenista esimerkisi viskaten. Sitten, jäljelle jäi aittaan vietäväksi vain puhtaita riihikuivia, riihentuoksuisia jyviä.

Oljet kerättiin tarkoin talteen. Kokonaisina säilyneet rukiinoljet olivat esimerkiksi hyvää raaka-ainetta olkipatjoihin makuuaitoissa, pirtin sängyissä tai kamareissa. Kokonaisista oljista sommitellut jouluhimmelit ovat myös melko vanhoja koristeita. Olkipatjoihin vaihdettiin uudet oljet esimerkiksi juhannukseksi ja/tai jouluksi. Entiset patjaoljet menivät joko karjan suun kautta tai suoraan lantatunkioon.

Olkea käytettiin talven mittaan karjasuojissa nautojen ja hevosten ravinnoksi. Olkea käytettiin paljon myös sekä lehmien että hevosten alle suojaamaan niitä alustan epämukavuuksilta ja kovuudelta.

Makuualusta oli myös puhtaampi eläimille, kun siihen laitettiin puhtaat uudet oljet. Heiteltiin olkea kuivikkeeksi usein myös sian karsinaan. Lampaiden karsina tarvitsi myös olkea kuivikkeeksi. Eläinten hyvinvoinnista ja puhtaudesta huolehtimisessa karjasuojissa oljet olivat siis tärkeässä asemassa.

Maatalouden alkaessa koneellistua, jyvät alettiin erottaa tähkistä puimakoneilla. Niitä sanottiin myös ryskyiksi. Voimakoneina niillä toimi höyryllä toimivia, painavia, lähes pienen talon kokoisia lokomobiileja. Oli käytössä puintipaikoilla voimakoneina myös polttomoottorikäyttöisiä maamoottoreiksi sanottuja koneita. Niitä olivat esimerkiksi yksitahtiset, muutamien hevosvoimien yksisylinteriset Olympia ja Wickström maamoottorit. Puimakoneina 1950 – luvulla oli esimerkiksi Teijon Tarmo ja Esa.

Viime sotien jälkeen Tyrnävän Korvenkylän Junttilan Erkillä oli puimakoneena Teijon Tarmo. Voimakoneena oli petroolikäyttöinen yksisylinterinen Wickström. Korvenkylän puimaosuuskunnalla oli samanaikaisesti petroolikäyttöinen Olympia maamoottori ja puimakoneena heillä oli keltainen Esa. He puivat viljansa siten, että kiersivät koneineen puimassa puimaosuuskunnan taloissa vuoronperään. Se tarkoitti sitä, että puimapaikoilla heillä oli kunnolla väkeä. Väkeä tarvittiin puimakoneaikaan.

Maamoottoreissa oli käytössä myös ns. kuulamoottoreiksi sanottuja. Niissä ei ollut sytytystulppaa, vaan sylinterin vahva rautalaki kuumennettiin puhalluslampulla kuumaksi. Kova paine ja sylinterin yläosan kuumuus sytyttivät polttoaineen. Moottori alkoi käydä ja tehdä työtään nöyrästi, kun se käynnistettiin riuskasti pyöräyttäen hihnapyörän veivistä.

Vanhaan aikaan, kun viljaa puitiin riihessä, puinti saattoi kestää alkutalveen. Eihän enää oikeasti ollutkaan kiireitä, kun vilja oli turvassa kuivassa riihessä.

Osa isännistä saattoi kunnostaa, silloin jossain riihen puintien välissä, jopa peltojaan ennen peltojen lopullista jäätymistä. Tai keräiltiin viimeiset herneet, kaalet, perunat, porkkanat, punajuuret, nauriit, lantut, sipulit jne. Riihen puinti saattoi olla välillä jopa tieten tahtoen pysähdyksissä muiden tärkeiden talon töiden takia.

Se oli vanhaan aikaan syksyisin merkittävä tapaus, kun saatiin uutta viljaa ja sen myötä saatiin uutispuuroa tai esimerkiksi pohjoispohjalaista uutisrieskaa. Ohra on ollut kautta aikain Suomen eniten viljelty viljakasvi. Sitä on käytetty paljon karjanrehuna lehmille, sioille ja myös hevosille, vaikka kaura on parempaa hevosille.

Ohran käyttö mallasohrana on myös ikivanha asia. Mallasohra on ollut oluen raaka-ainetta kautta aikain. Kotona valmistettu olut kävi vanhaan aikaan kuin rahana talonpojille. Ruokajuomana olut on ollut tärkeää säilyvyytensä takia pitkän historian ajan. Esimerkiksi armeijat ja laivaväki maksoivat osan palkoista oluella.

Ohrajauhoista leivottu pohjoispohjalainen ohut lähes läpinäkyvä peruna-ja maitorieska ovat maittavaa perinneruokaa. Ohraryyneistä saadaan maukas uunipuuro. Kauran viljely oli välillä vähäistä, kun perheviljelmät luopuivat koneellistuessaan paljoista hevosistaan. Kauraleipä, kaurapuuron lisäksi on nykyajalle saamassa lisääntyvää suosiota.

Viljojen puinneissa oli 1950-luvulla erilaisuuksia. Toiset isännät keräsivät pelloiltaan viljaa talon pihapiirin varta vasten rakennettuun suureen makasiiniin, elosuojaan. Puimakone seisoi siellä jatkuvasti päivästä-, viikosta toiseen moottoreineen samassa paikassa ahkerassa puintityössä. Oljet ja ruumenet lensivät lietson pitkän vanerisen tai peltisen torven avulla kauas samaan kekoonsa – odottamaan myöhempää käyttöä.

Oli ennen yleisesti myös sitä käytäntöä, että puimakone moottoreineen siirrettiin pelloilla vainiolta toiselle. Puitiin vainio tyhjäksi ja sitten siirryttiin toiselle vainiolle.

Leikkuupuimureiden yleistyessä viljanpuintiin tarvittava työväki vähentyi rajusti. Viljaa on puitu, kuivattu ja käsitelty irtoviljana jo kauan. Yksikin mies kykenee hoitamaan laajat puitavat vilja – alueet, kun kaikki vilja käsitellään irtoviljana.

Uusien lyhytaikaisten viljalajikkeiden ja nykyaikaisten viljankuivaamoiden sekä suotuisan kesän myötä esimerkisi ohran leikkuupuinti voi alkaa elokuun puolivälissä. Viljojen puinnit ovat nykyisen koneellistuneen maatalouden aikana olleet ohi jo ennen elokuun loppua. Vehnät ja rukiitkin ovat silloin puiti pois pelloilta.

Elokuun töitä oli ennen ruismaiden kunnostamiset. Ruismaan sarkaojat lapioitiin tai aurattiin konevoimin huolellisesti puhtaiksi. Lapiolla pelloille heitellyt heinäiset turppaat pienittiin ns. ojakirveillä, samoin koneaurauksen ojamaat käsiteltiin. Ns. ojakirveet olivat terältään pitkänomaisia, sapelia muistuttavia rautaisia työkaluja puuvarrella.

Ruismaille ajettiin esimerkiksi vanhojen jo lahoamisensa aloittaneiden, edellisten syksyjen peltojen puintipaikkojen olkiläjien jäännöksiä. Ruis, jota viljeltiin oli syysruista. Sitä kylvettiin syyskuun alussa. Ruismailla oli kaunis vihreä laiho, ennen talvea. Ruista sanottiin ennen rahakasviksi. Rukiisen leivän syönti oli yleistä.

Poimitaan marjat talteen

Sadonkorjuu marjojen suhteen alkaa jo heinäkuussa. Pohjoisen herkku hilla, lakka, suomuurain kypsyy poimittavaksi aurinkoisilla soilla jo heinäkuussa. Sekä luonnonvaraiset että viljellyt mansikat ovat poimittavia jo heinäkuussa. Puolukkaa, ehkä eniten Suomessa poimittua marjaa alkaa löytyä poimittavaksi jo elokuulla.

Vanhassa Tyrnävän Korvenkylässä oli hyviä marjamaita. Hillaa oli paljon jo kylän vieressä entisellä Sipolan rämeellä. Tai sitä löytyi paljon Korvenkylän toiselta, Temmeksen Haurukylän puoleiselta laidalta, kunnalliskoti Marttilan metsäsaralta. Vuosina 1953-1955 kuivatun Leppijärven ympäristö oli ennen hillojen aarreaitta. Löytyi suurelta Leppinevalta myös karpaloa poimittavaksi. Leppijärven lähikankailla: Järvikankaalla, Kotakankaalla ja Teerikaarroilla kasvoi puolukkaa. Mustikkamaita oli korpimaisten marjamaiden joukossa myös. Aikoinaan (1953-1955) työttömyystöinä kuivattu Leppinevan Leppijärvi on vesitetty uudelleen viime vuosisadan lopussa.

Korvenkylän lapset poimivat ahkerasti ja paljon kylän monien niittymaiden ojien reunoilta 1950-luvulla mesimarjaa eli meskua. Kylän lapset saivat uusia kenkä-, vaatevarastojaan meskurahoilla. Tai voitiin käydä elokuvissa Tyrnävän kirkonkylän ”Sikalassa”. Siellä oli vanhaan aikaan elokuvia kolme kertaa viikossa.

Suomalaisten suosikki ”Tuntematon sotilas” elokuvakin näytettiin entisessä Tyrnävän osuusmeijerin sikalassa, uusiokäyttöön otetussa ”Valistustalo Sikalassa” kohta ilmestymisensä jälkeen. Siitä oli tehty kopioita suuret määrät levitykseen ympäri Suomea. Elokuvan suuri suosio oli osattu ennakoida oikein.

Muita luonnonmarjoja kuin meskuja Korvenkylän lapset eivät juuri poimineet myyntiin. Mesku oli ennen rahamarja lapsille. Muiden luonnonmarjojen hinnat olivat esimerkisi 1950-1960-luvuilla alhaisia ja kesäisin taloissa oli paljon muuta maanviljelys- ja sadonkorjuutyötä. Lapset joutuivat osallistumaan tärkeisiin maatalon kesä- ja sadonkorjuutöihin.

Mutta, poimivat Korvenkylän lapset hillaa eli lakkaa, mustikkaa sekä puolukkaa kesäisin valtavat määrät omaan käyttöön. Se oli silloin järkevää puuhaa, että poimia ravintorikkaita, terveellisiä metsämarjoja paljon omaan pöytään kasvavien, aina nälkäisten lasten vatsain täytteeksi. Luononmarjat olivat arvokas, ilmainen ravinnon- ja ruuanlähde vähävaraisille lapsiperheille.

Pihlajat notkuivat marjoista toisina syksyinä. Talojen pihoilla oli pihlajia. Oli niitä muuallakin. Pihlajanmarjoja ei juuri keräilty 1950 –1960 – luvuilla kotikäyttöön. Välillä ne ovat olleet suositumpia ja niitä on keräilty talteen syöntimarjoiksi. Muuan suomalainen karamelli, makeinen oli ennen pihlajanmarjoilla maustettu.

Siihen, etteivät pihlajanmarjat olleet suosittuja vaikutti se, että oli saatavilla paljon muuta maukkaampaa esimerkiksi hillaa ja meskua. Pihlajanmarjat eivät ole erityisen maukkaita. Mutta, eivät ne jääneet mätäneenkään pihlajiin. Pikkulinnut syövät talven aikana pihlajanmarjoja. Hyväähän on pikkulintujenkin saada syödä massut pullolleen.

Tavanomaisia olivat pitkän pimeän talven aikana päivittäiset marjakeitot ja -mehut. Marjoja syötiin myös keittämättä. Aitasta talvella haetut jäiset survotut puolukat tarvitsivat sulettuaan vain hienoasokeria päälleen. Jotkut sanoivat kyseistä mössöä – huupaksi. Toiset laittoivat marjamössöön myös hiukan ruisjauhoja. Se oli siten valmistettuna – täysin raakana – valmista syötävää. Korvenkylässä oli lapsirikkaita perheitä. Metsämarjoja käytettiin satoja litroja perhettä kohden pitkän talven aikana.

Se oli syyskesällä suuri työmaa, kun säilöttiin marjoja. Puolukat pyrittiin poimimaan kuivina. Niistä puhdistettiin roskat pois. Eräs tapa oli, että ulkona mieluummin tuulisella säällä, yksi nousi pöydälle tai tuolille ja kaatoi pihalle levitetyn lakanan päälle marjasankon mahdollisimman korkealta. Tuuli vei roskat lakanan ulkopuolelle.

Puolukat säilyivät hyvin survoksena puusaavissa viileässä hirsiaitassa. Niitä säilyi myös kokonaisina kuivina, puhtaina aitan puusaavissa. Sieltä puolukoita haettiin tarpeen mukaan. Hillat eli lakat säilöttiin sokerin kanssa lasisiin astioihin, samoin mustikat. Kotipensaissa kasvaneet mustat – ja punaiset viinimarjat keitettiin ja sitten vain lasiastioihin ja lasipulloihin talven varalle. Joskus kävi, että säilöttyihin lasitölkkeihin ja pulloihin tuli hiukan hometta marjamassan päälle.

Entiset Tyrnävän korvenkyläläiset veljekset Kalervo ja Oiva Junttila innostuivat metsämarjojen poimintaan uudelleen 1970 – luvulla. Kalervolla saattoi joskus olla kaverina hänen Muhokselle nuorena muuttaneen Helvi serkkunsa muhoslainen aviomies Reino Kylmänen. He kulkivat marjassa autoillaan. Ajelivat voileipäeväiden kanssa, joskus jopa satojen kilometrien päähän esimerkiksi Manamansaloon tai Rantsilan Kärsämänkylän taakse marjastamaan. Oiva kulki monena kesänä marjareissuillaan kaukana Lapissa, Vieno vaimonsa siskon Kittilän hillasoilla saakka.

Oiva käytti marjarahojaan vuosittaisiin Turkin lomamatkoihin. Kalervo ei ollut kiinnostunut ulkomaista. Hän kierteli autoillen Suomessa. Marjanpoiminta innostus heillä alkoi ehkä siksikin, kun luonnonmarjojen hinnat nousivat rajusti 1970 – luvulla. Niinä aikoina marjainpoiminta innostus oli suurta. Monet sitä harrastivat.

Monet esimerkit vaikuttivat ehkä? Muhokselle oli tullut myös ns. venepakolaisia kaukaa Vietnamista. Ahkerina ja ketterinä he kulkivat marjastamassa metsissä ja soilla. Tavanomaisesti he tulivat iltapäivällä tai iltasella takaisin metsästä valtavien, näyttävän näköisten, suurisaavisten marjalastiensa kanssa tien varteen. Kohta he matkasivat marjainsa kanssa Ouluun marjanostajan luo.

Kalervokin oli nähnyt marjanvientireissuillaan Ouluun, kuinka venepakolaiset veivät suuria metsämarjalastejaan Ouluun marjanvälittäjälle. Ja, he saivat niistä suuria rahasummia hetimiten käteensä. Marjakauppa oli silloin lähes 50 vuotta sitten luotettavaa käteiskauppaa.

Erikoisuutenaan marjainpoimintaan liittyen voi mainita, että 1950-luvulla Temmeksen Haurukylän kansakoululaiset poimivat marjoja koulun varastoon, syötäväksi talvella. Koulun ruokatunneilla syötiinkin sitten poimistamme puolukoista keitettyä marjapuuroa. Kansakoulut alkoivat ennen vanhaan syyskuussa, joten koulun marjainpoimintatalkoot olivat kohta syyskuun alusta. Marjat olivat puolukoita. Ne poimittiin koulun välittömästä läheisyydestä.

Elokuu on kesäkuukausia, mutta merkkejä sillä oli lähetyvästä syksystä. Pääskysiin liittyvä sanonta, että ”Laurilta (10.8.) laumaan ja Perttulilta peräti pois” enteilee kesän loppupuolen lähestymistä. Paljon oli pääskysiä Korvenkylässä vielä 1970-luvulla. Tavanomaisesti elokuun puoliväissä oli suuria laumoja parveilevia pääskysiä visertämässä sähkölangoilla. Ne olivat täpötäynnä pääskysiä. Lieneekö ollutkaan kuinka paljon niitä Korvenkylän sähkölangoilla? Siellä ne olivat juttelemassa, suunnittelemassa pääskysten kielellä tulevaa muuttoa.

Lähteitä:

http://www.arktisetaromit.fi/fi/arktiset+aromit/marjat/sadon+kypsyminen/

https://fi.wikipedia.org/wiki/S%C3%A4il%C3%B6nt%C3%A4

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sadonkorjuu

https://www.youtube.com/watch?v=yr2zj0OEhBg

http://www.kaleva.fi/juttutupa/tiede-ja-luonto/laurilta-108-laumaan-perttulilta-perati-pois/2777896

http://www.martat.fi/marttailu/marttailunurkka/laurinp-iv-st-mieleen/

http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/peltoviljely/puhdistus.htm

elonleikkuu välineitä - sirppejä

elonleikkuu välineitä – sirppejä

eräitä riihenpuinnin työkaluja

eräitä riihenpuinnin työkaluja

varstaa käytettiin riihen puinnissa

varstaa käytettiin riihen puinnissa


Vuotuisjuhla juhannus

Posted on

FM Mauri Junttila

Juhannus on keskikesällä. Se on valoisimman vuodenajan, yöttömän yön juhla. Juhannus sijoittuu kesäpäivänseisauksen

lähelle.

Juhannuksen vieton perinteet ovat vanhat. Ne ovat ikiaikaiset. Sillä on perinteitä ei-kristillisisestä kansanperinteestä ja kulttuurista. Keskikesän juhlan juhannuksen alkuperä on uskoaksemme tiukemmin ei-kristillisessä perinteessä ja tapakulttuurissa.

Keskikesän juhlaa juhlivat jo ikiaikojen luonnonuskontojen esi-isämme. He juhlivat sitä tuhansia vuosia sitten. He eivät juhlineet sitä juhannus-nimisenä keskikesän juhlana. On nähty, että muinaisaikainen keskikesän juhla oli ollut Ukonjuhla niminen. Juhannus nimi vakiintui keskikesän juhlan nimeksi vasta myöhemmin kristinuskon vahvistumisen myötä marttyyrinä kuolleen Johannes Kastajan mukaan.

Sitä on tapahtunut aikojen saatossa, että vuodenkierrossa huomattavat alkujaan ei – kristilliset ikivanhat juhlat, ovat kristinuskon vakiintumisen myötä alkaneet vaikuttaa alkuperältään kuin kristillisiltä vuotuisjuhlilta. Nykyiset viettämämme kristilliset vuotuisjuhlat ovat ajan myötä sijoittuneet ei-kirkollisten vuotuisjuhlien paikoille. Niistä voidaan mainita esimerkkeinä vuodenkerrossa vastakkaisille puolille sijoittuvat joulu ja juhannus.

Perinteet juhannuksesta raamatunhistorian Johannes Kastajan muistopäivänä ovat myös vanhoja länsimaiden kristillisissä kulttuureissa ja myös ortodoksien laajoilla, väkirikkailla alueilla. Kun, puhutaan raamatunhistorian henkilöistä Jeesuksesta ja Johannes Kastajasta, silloin liikutaan parin vuosituhannan takaisesssa ajassa. Jeesuksen syntymän ajasta puhutaan ajanlaskun alkuna – vuotena nolla.

Vuotuisjuhla juhannuksen perinteinen paikka on 24.6. Esimerkiksi Norjassa, Virossa, Latviassa juhannus on vieläkin vanhalla paikallaan. Suomessa juhannusta on vietetty vuodesta 1955 alkaen aikavälille 20.6. – 26.6. sijoittuvana lauantaina. Sama käytäntö on myös naapurimaassa Ruotsissa. Päivä ennen juhannuspäivää on juhannusaatto. Se on aina perjantaina, joka osuu vuodenkierrossa 19.6. ja 25.6. väliselle ajalle.

Juhannuksen ikiaikaisia nimiä tiedetään olleen Ukonjuhla eli luonnonuskontojen ajan tärkeimmän, kaikkien jumalan, Ukko ylijumalan juhla. Pohjoismaisiin kulttuureihin rinnastaen Suomessakin puhutaan mittumaarista (midsommar). Nimi uskoaksemme viittaa keskikesään ja keskikesän juhlaan.

Juhannus on ollut monille vain Jussi. Joku saattoi jutella kaverilleen, että ”säät olivat sellaiset Jussina”. Tai, ”että se muistaakseni tapahtui toissavuoden Jussina”. Juhannus on tosin meidän päivinämme harvoin Jussinpäivänä. Se hiukan häiritsee puhua juhannuksesta Jussina. Juhannus on ollut jo kauan lauantaisin. Juhannusta on vietetty jo vuodesta 1955 vakiintuneena tapana 20.6. – 26.6. sijoittuvana lauantaina

Tänään juhannus sanan uskotaan tulleen marttyyrinä kuolleesta raamatunhistorian henkilöstä Johannes Kastajasta. Kristillisen kirkon kirkkokunnat viettävät juhannusta Johannes Kastajan muistopäivänä.

Johannes Kastajalle omistetuista juhlista Suomessa säilyi uskonnon reformaation jälkeen erillisenä pyhäpäivänä Johannes Kastajan syntymäpäiväksi julistettu päivä eli juhannus 24. kesäkuut (suomalaisessa almanakassa Jussin nimipäivä). Sitä arvellaan, eri näkemysten mukaan vietetyn kristinuskokulttuureissa 400 – luvun alkupuolelta lähtien. Vakiintunut ajankohta sille oli puoli vuotta ennen joulua. Se perustuu Luukkaan evankeliumin jakeisiin 1:26 ja 1:36.

Kristillisen kirkon perustan Jeesuksen edelläkävijä ja hänen tiensä valmistaja Johannes Kastaja syntyi puoli vuotta ennen Jeesusta. Johanneksen nimi merkitsee ”Jumala on armollinen”. Johannes julisti Jumalan armollista hyvyyttä, pelastusta ja syntien anteeksiantamusta. Joissakin kirkkokunnissa esimerkiksi ortodoksisessa, vietetään myös Johanneksen mestauspäivää 29. elokuuta.

Uskotaan, että muinaisilla Kalevalan kansan runonlaulajien laulumailla, Vienassa ja muualla Itä-Karjalassa keskikesän juhlaa kutsuttiin ennen vanhaan pitkään Ukon eli Ukko ylijuman juhlaksi. Sitä juhlittiin maallisessa kulttuuri- ja tapaperinteessä Ukon juhlana. Sitä juhlittiin siten, kunnes kristinuskon vakiintuessa keskikesän juhlaa alettiin sanoa juhannukseksi. Tämän päivän kaupallisen matkailu- ja tapakulttuurin myötä entisiä Itä-Karjalan, Kalevalan kansan laulumaiden perinnetapoja vaalitaan sovussa kera kristinuskon tuomien kulttuuriperinteiden sekä tapojen myötä nykyisin.

Keskikesän juhlaa juhlittiin ja vietettiin jo ikiaikaissa luonnonkulttuureissa kokoontumalla luonnonkauniitten järvien ja jokien äärille sekä rannoille eväiden, ja erityisesti juhlatilaisuutta varten pannun vahvan oluen kanssa. Ukon kunniaksi juotiin runsaasti olutmaljoja ”Ukon maljoja”.

Juhannus on meillä myös Suomen lipun päivä ja yleinen liputuspäivä. Muista liputuspäivistä poiketen liputus alkaa jo aattoiltana kello 18.00 ja se jatkuu yön yli yhtäjaksoisesti juhannuspäivän iltaan kello 21.00 saakka. Usein juhannuksena liputtavat hekin, jotka eivät juuri liputa kaikkina liputuspäivinä. Tavanomaisesti juhannukseen liittyvissä kertomuksissa, tarinoissa, postikorteissa ja kuvissa on kauniisti ja ylväästi liehuva sinivalkoinen Suomen lippu.

Juhannus oli ennen ollut myös tärkeä hedelmällisyysjuhla. Arvellaan, että vanhoina aikoina juhannusta vietettiin merkittävästi ihmisten, kuin peltojen ja karjankin hedelmällisyyden lisäämiseksi. Vanhoissa kulttuureissa juhannuksena tehtiin taikoja. Tunnetuimpia niistä olivat erilaiset lemmentaiat. Juhannuksen taioilla pyrittiin esimerkiksi takaamaan naimaonni, näkemään tuleva puoliso tai saamaan haluttu henkilö puolisoksi.

Enteiden katsomiselle juhannuksen nähtiin myös olleen suotuisan ajan. Katsottiin myös sekä säitä, satovuotta että karjaonnea. Kaikenlaiset mystiset tapahtumat olivat luonteenomaisia juhannusyölle. Saniaiset saattoivat kukkia juhannusyönä. Aaveet vaelsivat ja keskiyöllä jopa kaivovesi saattoi muuttua viinaksi.

Vuoden pisimpiä päiviä juhannusviikolla kutsuttiin ennen pesäpäiviksi, siksi koska aurinko on silloin kuin pesässään. Sen päivittäinen kierto käy korkeimmalla kohdalla. Aurinko näyttää viipyvän pesässään joitakin päiviä siksi, kunnes auringon liikerata alkaa taas alentua ja laskea. Päivät alkavat uudelleen lyhentyä.

Vertauksena voidaan mainita, että vuoden lyhyimpiä eli joulunajan päiviä kutsuttiin myös pesäpäiviksi. Auringolla voi siis tulkita olevan kaksi pesää, joiden välillä vuodenkierto tapahtuu. Pesäpäivinä tapahtuva kosminen suunnanmuutos koettiin taianomaiseksi. Jopa pahojen henkien ja kummitusten on voitu uskoa nousseen esiin ja liikkuneen vapaina maan päällä.

Juhannuksen vietosta voidaan edelleen mainita, että meluaminen, juopuminen olivat varhain olleet tärkeä osa juhannuksen viettoa. Sellaisen uskottiin tuottavan onnea ja karkoittavan pahoja henkiä. Erään uskomuksen mukaan, mitä enemmän juhannuksena juopoteltiin, sitä parempi tuli sadosta. Pahoja henkiä karkoitettiin myös suuria tulia eli juhannuskokkoja polttamalla.

Juhannusperinteisiin kuului ennen suursiivous. Pirttien seiniä, kattoja ja lattioita jynssättin ja kuurattiin puhtaiksi. Vuodevaatteita pestiin ja tuuletettiin. Kesäöiden nukkumisiin käytettyjä aittoja otetiin käyttöön. Olkipatjoihin vaihdettiin uudet oljet. Portaiden, ovien ja ikkunoiden pieliin oli ollut tapana pystyttää juhannuskoivuja. Lehtevistä ja tuoksuvista kesän koivunoksista sidottiin tuoreita juhannussaunavihtoja. Kaikella tapaa haluttiin saada kesän ja puhtaan tuoksua asuinhuoneisiin.

Juhannus oli vanhoina aikoina ollut vilkasta avioliittojen solmisen aikaa. Välillä juhannushäitten suhteen oli selvästi rauhallisempaa. Nykyisin juhannushäät ovat uudelleen lisääntymässä.

Nykyisiinkin suomalaisiin juhannusperinteisiin kuuluvat siis juhannuskoivut ja – kukat sekä juhannussauna. Ruotsissa ja Suomen ruotsinkielisillä alueilla myös lehvin ja kukin, – köynnöksin koristellut näyttävät korkeat juhannussalot ovat tärkeä osa juhannusperinnettä. Juhannuksena on jo ollut kauan sitten tapana polttaa juhannuskokkoja rannoilla. Niin tehdään edelleen. Juhannustulilla auringolle annettiin ennen kuin lisävoimaa ja niillä arvellaan karkotetun myös pahoja henkiä.

Juhannuksen juhlinta merkitsee monille humalahakuista käyttäytymistä. Vielä viime vuosisadalla paheksuttiin julkijuopottelua tai viinapullo kädessä kulkemista. Mutta, juhannuksena jopa viinan voimasta sammuminen oli ollut kuin hyväksyttyä.

Esimerkiksi Alkon myynti on juhannusviikolla peräti 70 % normaalia suurempi. Oluen myynnissä juhannusviikko on vuoden suurin sesonki. Paljolti runsaan alkoholinkäytön, maanteiden suuren meno- ja paluuliikenteen sekä runsaan vesillä liikkumisen vuoksi juhannuksena menehtyy paljon ihmisiä. Juhannus työllistää poliisia ja pelastuslaitosta pahoinpitelyiden, rattijuopumusten ja onnettomuuksien muodossa.

Kesän kohokohtaa juhannusta vietetään järjestämällä suuria yökonsertteja, tanssilavat täyttyvät. Juhannus on myös suurten yleisötapahtumien juhla esimerkiksi Raumalla on monina vuosina järjestetty musiikkifestifaali Raumanmeren juhannus, Suomen suurin juhannustapahtuma. Nykyään tämä juhannustapahtuma järjestetään Porissa. Aiemmin suurimman juhannustapahtuman titteliä kantoi Rantarock, joka järjestettiin ensin Virroilla ja sitten Vaasassa. Muita juhannustapahtumia ovat muun muassa Kalajoen hiekkasärkkien juhannus, Nummirock Kauhajoella, Lentäjien juhannus Kauhavalla ja Himos Festival Jämsässä. Rukan juhannus on ollut lähes aina suosittu.

Vanhoja juhannusperinteitä vaalitaan myös Helsingin Seurasaaressa järjestettävillä juhannusjuhlilla. Seurasaari on kookas, vaikuttava Helsingin edustan paikka suurine ulkoilma museoineen ja suurine ulkoilmatapahtumineen. Perinteinen Seurasaaren juhannus on alati kasvava ulkoilmajuhla.

Lapissa, missä aurinko ei laskeudu keskikesällä napapiirin pohjoispuolella horisontin alapuolelle – useisiin viikkoihin. Siellä järjestetään juhannuksena keskiyönauringon juhlia. Esimerkiksi takavuosina, 1960 – luvulla Aavasaksan juhannusjuhlille saapui joukoittain matkailijoita ympäri Suomea. Sanotaan, että Pohjanmaan radan jatke rautatie Aavasaksalle valmistui juhannusjuhlien ja alkaneen matkailun, massaturismin takia.

Taannoisilla 1950-1960 – luvuilla oli todella paljon juhannuksen viettopaikkoja. Niitä oli kaupungeissa, kirkonkylissä ja jopa pienissä maaseutukylissä. Esimerkiksi Oulussa olivat keskikesän suositut Hietasaaren ja Kuusisaaren, järjestöjen järjestämät juhannusaaton juhlat. Pienistä paikkakunnista, kohtalaisen tunnetuista eräs oli Rokuan juhannus, jossa juhannusaaton juhlijoita saattoi olla koolla jopa tuhansia.

Ylikiimingin Nuijamiesten lava oli suosittu tanssilava ja myös suosittu juhannusaaton viettopaikka. Kempeleen Vihiluoto oli suosittu muutamien vuosien ajan. Pienessä Rantsilan Mankilankylässä toimi juhannusaaton viettopaikkana Jousiniemen lava. Tyrnävän kirkonkylässä jokivarren Roustinrannassa paloi usein juhannusaattoiltaisin juhannuskokko. Siitä huolehtivat esimerkiksi seurakunta tai nuorisoseura. Sekin keräsi juhannusaattoisin muutamia kymmeniä ehkä satoja tilaisuuteen osallistuneita.

Ennen tulien teot ja jopa suuret juhannuskokot eivät vaatineet viranomaisten lupia.Tulitella ja nuotioida sai täysin vapaasti. Juhannuskokkoja paloikin ennen aattoiltaisin jopa kylien yksittäisillä miehillä. Tai niitä polttivat vain muutamien henkilöiden ryhmät, kaveripiirit ja porukat. Se oli ennen vanhaan tavanomaista, että aattoiltaisin sadekuuro kulki seudun yli. Turvallistahan se oli sitten poltella kokkoja!

Tänään elettäväin päiväin juhannukseen kuuluvaan juhlanviettoon voidaan nähdä uutena tulokkaana kuuluvan grillaamisen, ulkogrilleissä. Kainuussa, Koillismaalla ja Pohjois – Pohjanmaalla tyypillinen mainio, maittava juhannusruoka on ollut kautta aikain maidosta keitetty juustokeitto. Sitä sanotaan esimerkiksi juhannusjuustoksi, makiaksi juustoksi tai punaiseksi heraksi. Sen alkuperä saattaa ehkä osaltaan juontaa siihen, että ennen vanhaan lehmät olivat antaneet maitoa vain kesäisin. Juhannuksen aikoihin maitoa alkoi olla taloissa jopa juustokeittoihin.

Luterilaisen kirkon seurakunnalliseen perinteeseen kuului merkittävänä osana, jopa pitkän aikaa, päästä ripille juuri juhannuksena. Esimerkiksi vanhassa Pohjois-Pohjanmaan Tyrnävässä oli ollut sellaisia tapoja. Monet, 1900 – luvun tyrnäväläiset nuoret olivat ripillä juuri juhannuksena.

Varhaisen 1960-luvun tyrnäväläisillä nuorilla keskikoululaisilla oli ollut muutamina kesinä rippikoululeiri naapuriseurakunnan Temmeksen autioksi jääneessä pappilassa. Leiri alkoi kohta kesäkuun alusta, koulun kesäloman alettua. Juhlallinen ripillepääsy, konfirmaatiotilaisuus oli sitten juhannuspäivänä Tyrnävän kirkossa. Kesällä 1961 Temmeksen aution pappilan tyrnäväläisten rippikoululeiriläisten pappiohjaajana oli Tyrnävän kirkkoherra Lauri Mustakallio. Kanttorina toimi Tyrnävän kanttori Hemmo Sälekivi. Ilmat olivat siihen vanhaan aikaan tavanomaisen kauniita, niin kuin niiden oli tapana olla juhannuksena.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Juhannus

http://aiheet.domnik.net/kalenteri/juhannus.shtml

https://almanakka.helsinki.fi/fi/liputus-ja-juhlapaivat/suomen-kalenterin-juhlapaivat.html

http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/7E9F43BC3782BA98C22570830046F400?OpenDocument&lang=FI

https://fi.wikipedia.org/wiki/Seurasaari

http://www.kansallismuseo.fi/fi/seurasaari

https://sv.wikipedia.org/wiki/Midsommarst%C3%A5ng

http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/7E9F43BC3782BA98C22570830046F400?OpenDocument&lang=FI

https://almanakka.helsinki.fi/fi/julkaisut/kalenteri-vuodelle-2016.html

http://wwww.jns.fi/museokoulu/kokokuva/kansanperinne/kesa.html

http://www.karjalanliitto.fi/vuotuisjuhlat


Suojeluskunta toimii

Posted on

FM Mauri Junttila

 

Suomen vuosien 1917-1944 suojeluskuntajärjestö oli jäsenistään muodostunut aseellinen vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö. Suojeluskuntia aloitettiin perustaa vuonna 1917. Niitä perustettiin edelleen vuonna 1918.

Suojeluskuntia perustetaan ja perustetaan uudelleen

Suomen vuoden 1918 sodan, sota jolla oli monta nimeä, jälkeisenä kesänä suojeluskuntain toiminta hiljentyi. Ne lakkasivat toimimasta. Suojeluskuntia alettiin perustaa uudelleen syksyllä 1918 uuden vuoden 1918 suojeluskunta-asetuksen suomin mahdollisuuksin. Suojeluskuntia perustettiin paljon entisten suojeluskuntien pohjille. Mutta, syksyllä 1918 ja siitä eteenpäin niitä perustettiin myös täysin uusina paikallissuojeluskuntina.

Tyrnävällä 19.1.1918 perustetun paikallissuojeluskunnan 1.n paikallispäällikkö oli ollut Suomen Wanhan Kaartin eläkeläisvääpeli nimeltään Kaikkonen. Paikallispäällikkönä Tyrnävällä syksyllä 1918 uudelleen perustetussa suojeluskunnassa oli toiminut Vöyrin sotakoulun käynyt Tyrnävän keskikyläläinen Arvi Matinolli. Hän oli ollut Tyrnävällä suojeluskunnan paikallispäällikkönä muutaman vuoden syksystä 1918 lähtien.

Temmeksen suojeluskunta oli perustettu helmikuussa 1918 Oulun valtauksen jälkeen Oulun suojeluskunnan kehoituksesta. Se alkoi järjestellä paikallisena voimatekijänä valkoisen Suomen alueita Oulun seuduilla. Temmeksen kirkonkylän Kirkko-Pekkalassa 18.2.1918 perustetun suojeluskunnan ensimmäinen paikallispäällikkö oli ollut temmesläinen maanviljelijä Eero Junttila. Hän oli ollut nuorena miehenä Suomen Wanhan Kaartin asevelvollisuuden käynyt varusmiesaliupseeriksi korotettu.

On esiintynyt tietoja myös siitä, että Temmeksen suojeluskunnan paikallispäällikkönä olisi toiminut Jaakko Haapala niminen, eräs Temmeksen isäntiä. Olisiko kyseinen asia tapahtunut vuoden 1917 puolella?

Toinen Temmeksen suojeluskunnan paikallispäällikkö oli ollut 18.9.1918 uudelleen perustetun suojeluskunnan – Temmekselle kirkkoherraksi valittu Hannes Mustakallio. Hän oli toiminut myös Temmeksen ja Tyrnävän suojelukuntien aluepäällikkönä. Hän oli toiminut niissä tehtävissä ennen paikkakunnalta muuttoaan.

Kun, silmäilee noita kahta Pohjois-Pohjanmaan alkuaikojen suojeluskuntaa niiden ensimmäisten paikallispäälliköiden kautta. Saa vaikutelman siitä, että Tyrnävän suojeluskunnan ensimmäiset paikallispäälliköt olisivat olleet sotilaallisilta taidoiltaan osaavia. Olihan esimerkisi vääpeli Kaikkonen ollut entisen Suomen Wanhan Kaartin ammattisotilas.

Suojeluskunnat olivat olleet tärkeä osa vapaussodan voittanutta valkoista armeijaa Suomen vuoden 1918 sodassa. Sodassa, jolla oli ollut monta nimeä. Valkoisia sanottiin yleisen tavan mukaan lahtareiksi. Suojeluskuntalaisetkin olivat siis olleet mukana valkoisen armeijan lahtariporukoissa – lahtareina.

Ehkä suomenkieliset suojeluskuntalaiset eivät kuitenkaan olleet pahimmasta päästä lahtareista? Eivät juuri kuuluneet esimerkiksi ruotsinkielisten kuolemanpartioihin. Muista lahtareista poiketen enemistö suojeluskuntalaisista halusi päästä sisällissodan jälkeen mahdollisimman pian suomalaista yhteiskuntaa rauhanomaisesti rakentavaan – yhteiskuntarauhaan.

Monet suojeluskuntalaiset pitivät tyhmänä, että sodan hävinneitä punikeita teloitettiin sankoin joukoin. Juuri itsenäistynyt Suomi, silloin monien mielestä tuleva tasavalta, olisi tarvinnut työmiehiä ja paljon osaavia, tekeviä käsiä. Nyt, sitä vastoin tarpeelliset työmiehet makasivat mätänevinä raatokasoina valtavissa joukkohaudoissa.

Suomen vuoden 1918 sodan jälkiselvittelyissä esiintyi mielipiteitä, että vain kuollut punikki on oikea. Ei punikeille kuulunut elämä. Ei! Kuulaa vain kalloon!

Valkoisten eli lahtarikaartien suomenruotsalaiset olivat olleet etnisen puhdistuksen miehiä. Vapaussodan aikana Länsi – Uudellamaalla oli kiertänyt ruotsia puhuvien kuolemanpartioita. He olivat yksinkertaisesti, isommin ihmettelemättä ja kyselemättä teloittaneet sankoin joukoin ihmisiä, joilla puhekielenä oli ollut suomi.

Rauhaan opettelu alkaa

Kun, suojeluskunnat alkoivat toimia uudelleen tulevan vuoden 1918 syksyllä kohta vapaussodan jälkeen, niin niillä oli ollut esimerkiksi yhteiskunnallista kasvatusta ja opetusta tulevaan uuteen itsenäiseen suomalaiseen yhteiskuntaan. Oli todella paljon opettelua omaan maahan, jonka valtiomuotokin oli vielä niinä itsenäisyyden alkuaikoina ollut sangen epäselvä. Osa oli ollut hankkimassa kuningasta Suomeen. Osa oli ollut jopa luovuttamassa nuorta itsenäistä Suomea alusmaaksi muille maille.

Suojeluskunnat alkoivat opettaa yhteiskuntatietoutta esimerkiksi siten, että Suomen vuoden 1918 sodassa punaisten puolella olleet soturit, olivatkin oikeasti olleet harhaanjohdettuja. Nuo soturit olivat oikeasti olleet laumastaan eksyneitä lampaita. Suojeluskuntain valitustoiminta halusi ohjata eksyneet lampaat takaisin kotiin.

Muutamia vuosia vapaussodan jälkeen suojeluskunnat alkoivat ottaa jäsenikseen myös Suomen vuoden 1918 sodan aikana laumastaan eksyneitä – ensin miedosti punaisia. Heitä alettiin ymmärtää vääränlaisen, väärin opetetun propagandan uhreina eli virheellisen propagandan tuotoksina. Laumastaan eksyneinä lampaina.

Suojeluskunnat aloittivat vapaussodan jälkeen tiukan propagandatyön. Siihen kuului esimerkiksi luoda tieten tahtoen ryssänvihaa. Ryssänpirut oikeasti olivatkin olleet kaiken pahan alku ja juuri. Juuri heidän propagandansa takia tuli Suomen sisällissodan aikana paljon väärälle puolelle eksyneitä. Ja, myös paljon turhia uhreja.

Ryssän vihan luomisessa nuoren Suomen tasavallan 1920-luvun suojeluskunnilla oli ampumaharjoituksissa ollut esimerkiksi ns ryssäampumatauluja. Ampumatauluun oli ollut piirrettynä/maalattuna karrikoidusti rumannäköinen, partanaamainen ryssä. Suojeluskuntalaisen omassa lehdessä nimeltään Suojeluskuntalaisen Lehti, oli ollut vitsikilpailuja siitä, että kuka keksii pilkkaavimpia ja halventavimpia nimiä tai pilapiirroksia ryssistä.

Eräitä Suojeluskuntalaisen Lehden vitsikilpailuissa pärjänneitä vitsejä ja sanontoja oli esimerkiksi ollut: ”Rykimällä pääsee yskästä ja tappamalla ryssästä”. Tai arvuutettiin, että mikä on metsän nopein eläin? ”Ryssä”. Viitattiin ryssäin arkuuteen. Pilapiirros oli laadittu siten, että ryssä muistutti arkaa jänöä.

Suojeluskunnat koostuivat jäsenistään. Jäsenten hankinnassa oli mukana myös propagandaa. Suojeluskunnan jäsenhankinta propagandassa voitiin mainita siten, että ”Liity suojeluskuntaan, turvaat rauhaa!”

Niinä Suomen itsenäisyyden alkuaikoina haluttiin painottaa sotilaalliseen valmiuteen. Suojeluskuntain tärkeäksi tehtäväksi tuli kasvattaa sotilaita Suomenmaan turvaksi. Kohta itsenäisyytemme alkuaikoina alkoi toimia myös nuoren itsenäisen Suomen armeija. Siihen ei otettu muutamina itsenäisyyden alkuvuosina asevelvollisiksi entisiä punaisia tai heihin kuuluviksi nähtyjä.

Kertausharjoitukset asevelvollisuutensa suorittaneille nuoren Suomen armeijan käyneille olivat myös olleet vähäisiä. Siksikin nähtiin tarvittavan suojeluskunnat kouluttamaan sotilaita Suomelle. Paljon aseellistivat ja kouluttivat suojeluskunnat sotilaita elinaikanaan eli maailmansotien välisenä aikana. Suomen käymiin viime sotiin suojeluskuntain toimittamat materiaali- ja asehankinnat olivat olleet tärkeitä.

Suojeluskunnan harrastus- ja vapaa-ajantoimintaa

Vuosien 1917-1944 suojeluskunnat antoivat kotipaikkakuntiensa miehille kaiken harrastus-, urheilu- ja vapaa – ajantoimintaan liittyvän. Ei ollut juuri tarvetta etsiä muualta harrastuksia ja virikkeitä. Suojeluskunnat olivat perinjuurin urheiluhenkisiä. Suojeluskunnat rakensivat suuret määrät urheilukenttiä Suomeen. Ne olivat sittemmin ahkerassa käytössä. Niiden rakentamisissa oli ollut myös paljon puuhaa ja työtä. Niissä pidettiin kesäisin ahkerasti kenttälajien urheilukilpailuja.

Temmeksellä oli ollut paikallissuojeluskunnan urheilukilpailuja kesäisin ja talvisin. Esimerkiksi sotilaspoika Kalervo Junttila (1927-2014) oli ollut kohtalainen pikamatkojen juoksija. Hänen kanssaan lähes samanikäinen sotilaspoika Teuvo Saksio oli ollut ykköspoikia, raketin nopeudella kiitäviä juoksijapoikia. Siellä oli ollut myös hyviä keihäänheittäjiä. Esimerkiksi sotilaspoika Mauno Junttila (1930-1976) oli ollut kohtalainen hiihtäjä. Temmesläistenkin suojeluskuntakilpailuista oli silloisen tavan mukaan ollut tulosluetteloita oululaisessa sanomalehti Kalevassa.

Suomalaista sinivalkoista itsetuntoa kohottavaa valistustoimintaa, urheiluhenkeä, raittiuden ihannointia, raittiuuteen kasvatusta oli ollut paljon suojeluskunnissa. Kulttuuriharrastukset eri muodoissaan olivat olleet tärkeitä suojeluskunnissa.

Temmeksen suojeluskuntatalo Väinölässä oli ollut usein ohjelmallisia iltamia, tansseja, iltamatansseja ja elokuvaesityksiä. Siellä oli ollut usein valistustilaisuuksia opettamaan omaan itsenäiseen suomalaiseen yhteiskuntaan. Olihan esimerkiksi itsenäinen Suomen tasavalta meille ennen kokematon ja tiedostamaton asia.

Esimerkiksi Temmeksen suojeluskunnan toiminnan aikana paikallissuojeluskunnan näytelmäkerholaiset olivat käyneet esiintymässä myös muulla pitäjän ulkopuolella. Samoin Temmekselle oli tehty kulttuurivierailuja suojeluskuntain harrastustoiminnan puitteissa. Esimerkiksi Junttilan Kalervon kanssa samanikäinen myöhemmin paljon valokuvausta harrastanut sotilaspoika Reino Pekkala oli myös ollut eräs Temmeksen suojeluskunnan näytelmäkerholaista.

Suojeluskunnat uudelleen

On esiintynyt esityksiä ja kirjoituksiakin, että meille pitäisi perustaa suojeluskunnat uudelleen. Perustettaisiin niitä samanlaisina, kuin olivat syksyllä1944 lakkautetut. Perustamalla perustamiset ehkä kävisivät. Olivathan esimerkiksi vuoden 1918 vapaussodan aikaiset paikallissuojeluskunnat olleet perustamalla perustettuja. Temmeksen 18.2.1918 perustettu suojeluskunta oli perustettu uuden Oulun seutujen voimatekijän Oulun suojeluskunnan kehoituksesta. Se järjesteli valkoisten alueita.

Vaikeaa on kylläkin koko suojeluskuntajärjestöä mieltää perustetuksi. Kansanliike se nähtävästi oli ollut. Se syntyi silloisesta yhteiskunnallisesta ja poliittisesta tilanteesta.

Suojeluskuntain näkyvin ja tärkein toiminta-ajatus niiden alkuaikoina oli ollut Suomen itsenäistymiseen painottaminen. Päästä irti Venäjästä. Päästä itsenäiseksi sinivalkoiseksi Suomenmaaksi. Itsenäisyys tuli ajankohtaiseksi ja mahdolliseksi ikuiseksi mielletyn keisarivallan kukistuessa, pääättyessä Venäjällä. Silloin, meille suomalaisille tuli ainutkertainen mahdollisuus itsenäistyä mahtavasta Venäjästä.

Se saattaa ehkä ihmetyttää joitakin, että nytkö sitten perustaa suojeluskuntia, joiden sijoituspaikkoina olisi EU Suomi? Vanhan ajan suojeluskuntamme olivat väriltään sinivalkoisia. Ne olivat omintakeisen sinivalkoisen suomalaisuuden, suomalaisen kulttuurin kannattajia.

Tänään monet haikailevat sotilasliitto Natoon. Ei sitä voi mieltää sinivalkoiseksi rauhaa rakastavaksi rauhanliikkeeksi, naapurimaistaan tykkääväksi. Kaikkea muuta. Vuosien 1917-1944 suojeluskunnissa arvostettiin myös rauhaa ja ystävyyttä maiden kesken, sunnuntaisten suojeluskuntalaisen aseleikkien välissä. Toisinaan ne muistuttivat kukkaislasten rauhanliikkeitä. Vaikka, suojeluskuntajärjestö oli juuriltaan ja olemukseltaan asellinen maanpuolustusjärjestö. Olemme tänään äänestäneet itsemme Euroopan unioiniin. Ei sitäkään voi juuri pitää sinivalkoisena suomalaiskansallisena pohjana perustettavalle sinivalkoiselle suojeluskunnalle.

Lähteitä:

http://suom.webs.com/

http://www.tiede.fi/keskustelu/26626/ketju/etninen_puhdistus_suomessa_1918

https://fi.wikipedia.org/wiki/Viipurin_puhdistus_1918

http://www.histdoc.net/historia/1917-18/86_1.html

http://www15.uta.fi/yky/arkisto/suomi80/teema14.htm

http://maukkeliini.suntuubi.com/

http://www.pohjanprikaatinkilta.fi/PohPr/perinnejoukot/Suomen%204%20Oulun%20tarkkampujapataljoona.htm

http://keskustelu.suomi24.fi/t/13789039/1918-rutsinkielisten-tekema-etninen-puhdistus

http://www.helsinginsotasurmat.fi/?page_id=33

http://www.sci.fi/~eiry/suomhist.html